Koriston Tallissa on lokakuun ajan esillä nallenäyttely. Nallet ovat Kaarina-seuran jäsenten omia. Esillä on noin 70 nallea. Näyttelyssä on lähes rikkirakastettuja pehmoleluja, käsintehtyjä antiikkinalleja ja kaikkea mahdollista siltä väliltä.
Kaarina-seura kertaa näyttelytiedotteessaan Teddyn historian.
Nimensä lelukarhu on saanut Yhdysvaltain presidentti Theodore ”Teddy” Rooseveltin mukaan, joka oli tunnettu suurriistan metsästäjä. Usein kerrotun tarinan mukaan Roosevelt matkusti Mississippiin ratkaisemaan osavaltion rajakiistaa Louisianan kanssa.
Hänen isäntänsä veivät presidentin metsästämään karhuja. Presidentillä ei ollut kuitenkaan metsästysonnea ja niinpä isännät nappasivat karhun kiinni ja kutsuivat Rooseveltin ampumaan sen. Roosevelt kieltäytyi ampumasta. Tämä tapahtui 27.10.1902. Ja tästä syystä tämä päivä on nimetty kansainväliseksi Nalle- päiväksi.
Myöhemmin Washington Postissa julkaistiin tarinasta pilakuva, josta tuli suosittu ja sitä julkaistiin monessa paikassa.
Pilapiirroksen inspiroimana brooklynilaiset Morris ja Rose Michtom valmistivat karhun, jolle he antoivat nimeksi Teddy’s Bear ja sijoittivat sen kauppansa ikkunaan. Toisin kuin aiemmat lelukarhut, teddykarhu näytti herttaiselta ja viattomalta kuten karhu Berrymanin piirroksessa. Michtomit perustivat Butler Brothersin kanssa Yhdysvaltain ensimmäisen teddykarhuja valmistaneen yrityksen, Ideal Novelty and Toy Companyn.