Arkistojuttu: Kaarinalainen kunnallisvaaliehdokas ”harrastaa” rasistista kirjoittelua

0

Atte Pulli kertoo Kaarina-lehdessä (6.11.2013) jättäneensä rasismin taakseen. Nyt hän haluaa pyytää anteeksi kaikilta, joita hän on kirjoituksillaan loukannut. Lue vuosi sitten (24.10.2012) julkaistu juttu Pullin FB-päivityksistä.

Julkaistu 24.10.2012:
Kaarinalainen kunnallisvaaliehdokas
”harrastaa” rasistista kirjoittelua

Teija Uurinmäki
Kaarina

Kaarinan valtuustoon pyrkivä Atte Pulli ruotii Facebook-sivullaan tummaihoisten ja muslimien puutteita ja sitä, miten heitä pitäisi kohdella. Avoimen rasistisissa päivityksissään hän muun muassa kehottaa olemaan muslimeja vastaan kaikessa ”älä osta muslimilta, älä myy muslimille” ja että ”neekerit saavat minun puolestani silpoa toisiaan ihan miten huvittaa ja mistä kohtaa huvittaa”.

Pulli oli perussuomalaisten ehdokas, mutta hän joutui eroamaan Kaarinan Seudun Perussuomalaisista maanantaina sen jälkeen, kun hän oli tunnustanut Kaarina-lehdelle olevansa kirjoitusten takana.

Pulli ei ole tehnyt mielestään mitään väärää. Hän kuvailee rasistisia kirjoituksiaan terapiaksi.

– Tässä on kokeiltu kirjoittaa tekstiä kavereiden kesken, katsoa, miltä se näyttää. Täysin harmittomasta asiasta on kyse. Siinä ei todellakaan ole yritetty loukata ikinä ketään, koska sitä ei ole tarkoitettu julkisesti nähtäväksi. Tämä on ihan tällaisessa pienessä porukassa terapeuttisesti höpisty keskenään, Pulli selittelee.

– Ajattele nyt, meillä on kansallismielisiä kavereita. Yleensä tällaisia asioita ei voi puhua missään. Se, että höpistään keskenämme, niin ei sillä ole mitään tekemistä julkisuuden kanssa.

Ei vaikuttaisi
päätöksentekoon

Pullin FB-sivu tuli julki viime viikolla, kun Kunnollisvaalit.fi -sivusto julkaisi kuvakaappauksen hänen profiilistaan. Kunnollisvaalit.fi -sivusto on anonyymisti toimiva ilmiantosivusto, jonka tarkoitus on tuoda julki rasistisesti ajattelevat poliitikot.

Hämmentävän julmat kirjoitukset eivät kunnallisvaaliehdokkaan mielestä vaikuttaisi millään tavalla hänen toimintaansa paikallispolitiikassa.

– Ei vaikuta. Kai sitä ihmisillä harrastuksia saa olla.

FB-sivullaan Pulli passittaa neekerit huutolaisiksi. Puhelimessa hän peruu kannanottonsa.

– En todellakaan ole sitä mieltä. Nämä ovat pelkkiä tekstejä.

Pulli teki itse
rikosilmoituksen

Pulli teki perjantaina kuvakaappauksesta rikosilmoituksen. Hänen mielestään vääryys on tapahtunut siinä kohtaa, kun suljetulta sivulta on siirretty tietoa julkisesti nähtäville. Rikosylikonstaapeli Jarmo Linden on epävarma siitä, millä rikosnimikkeellä tapausta pitäisi tutkia. Jotta kyseessä olisi yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, pitäisi julkaistujen tietojen loukata Pullia. Hänen mielipiteensä eivät ole tällaista tietoa.

– Se voisi olla tietomurto. Ei ole mitään varmaa väylää, miten tällaiset saisi tutkittua. Se jää nähtäväksi, pystytäänkö selvittämään vai ei, Linden pohtii.

Rasistisen rikoksen tunnusmerkkejä Pullin kirjoittelu ei täytä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan edellyttää mielipiteiden asettamista julkisesti saataville.

– Hänellä ei ollut tarkoitus saattaa kirjoituksia yleisesti nähtäville. Jos hän olisi kirjoittanut suoraan julkiseen jakeluun, niin sittenhän se olisi kiihottamista.

Vielä perjantaina Pulli tuomitsi rasistiset FB-päivitykset jyrkästi. Turun Sanomille hän väitti viime viikolla, ettei hän ole kirjoitusten takana vaan, että joku esiintyy hänenä ja yrittää mustamaalata hänet. Perjantaina Pulli kuvaili Kaarina-lehdelle profiilin kannanottoja ”kuvottaviksi” ja lupasi rukoilla sen ihmisen puolesta, joka hänelle moista kiusaa tekee.

 

Julkaistu 24.10.2012:
Punainen kortti heilahti

Teija Uurinmäki
Kaarina

Atte Pulli erosi maanantaina Kaarinan Seudun Perussuomalaisista ja puolueesta oltuaan yhteydessä puheenjohtaja Janne Ason kanssa. Hän ei saa enää osallistua perussuomalaisten vaalityöhön, ja hänen kuvansa on poistettu puolueen lehtimainoksesta.

– Jos hän ei olisi eronnut itse, olisi hänet erotettu. Tämä on kaikki, mitä me voimme tehdä. Osoitamme, että emme ole niiden näkemysten takana, joita hän on esittänyt, huokaisee Aso.

Ehdokaslistalla Pulli on yhä. Kerran hyväksyttyä ehdokasta ei voi sulkea vaalien ulkopuolelle. Aso ei usko, että Pulli pääsee valtuustoon ja jos pääsee, hän aikoo ehdottaa, että Pulli eroaa luottamustoimesta heti.

Janne Aso vaikutti tiistaina järkyttyneeltä. Hän vakuuttaa, että hänellä ei ollut tietoa Pullin rasistisista näkemyksistä ennen viime viikkoa.
Vaikka Aso kuuli Atte Pullin FB-sivusta jo viime viikon torstaina, uskoi hän ensin Pullin vakuutusta siitä, etteivät kirjoitukset olleet hänen käsialaansa. Pulli otti Asoon yhteyttä heti sen jälkeen maanantaina, kun hän oli tunnustanut tekonsa Kaarina-lehdelle.

– Uskon, että tämä tapaus selventää pelisääntöjä meidän ehdokkaille. Jos samanlaista toimintaa tulee ilmi, samanlainen kohtelu tulee, lupaa Aso.