En ole varsinaisesti koolla pilattu, ja vaikka minua ei haittaa olla lyhyt, siinä on omat ongelmansa. Maailma kun on rakennettu pitkille ihmisille.
Olen joutunut kiipeämään kaupassa hyllylle ulottuakseni jauhopussiin, ja moni vaate on jäänyt sovittamatta, koska en ole ylettynyt niihin. Tosin ne olisivat luultavasti olleetkin liian isoja. Maksimekosta on turha haaveilla, sillä ne ovat henkarissa roikkuessaankin minua roimasti pidempiä. Joudun muutenkin kiipeilemään vaarallisesti joka päivä – ylähyllyille ylettyminen on mahdotonta.
Tungoksessa tarvitsen pidemmän ihmisen raivaamaan minulle tietä, sillä eihän tällaista kääpiötä kukaan väistä. Eikä missään ikinä näe mitään.
Kuntosalilla puolet ajasta menee laitteiden säätämiseen, ja monet ovat äärimmilleen säädettyinäkin kerta kaikkiaan liian isoja. Lyhyenä ei saa painaa juuri mitään, jos haluaa olla normaalipainoinen, mutta kevyenä kuluttaa rankallakin liikunnalla suunnilleen saman verran kuin pitkä ihminen kävellessään jääkaapille.
Kaikesta huolimatta olen kuitenkin mieluusti minikokoinen. Voin käyttää korkeita korkoja joka päivä ilman, että kukaan edes kiinnittää niihin huomiota, koska olen pidennettynäkin tappi. Ja lyhyt ihminen on söpö huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä kuin minkä tahansa pituinen on kaunis. Olen lyhyenä myös vähemmän vaarallinen, sillä puskenpa eteenpäin koulun käytävillä miten aggressiivisesti tahansa, kukaan ei edes huomaa.
Mia Markki
Kirjoittaja opiskelee Kaarinan lukiossa ensimmäistä vuotta.
Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 13.11.
