Tervetuloa venäläiset!

0

Vaikka ilmat ovat suosineet, on syksy ollut työmarkkinoiden osalta synkkä. YT-neuvotteluista on tipahdellut säännöllisiä uutisia lähes alaan katsomatta. Syyskuun tilastojen mukaan työtä vailla on yli 40 000 ihmistä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Samaan aikaan, kun meidän on yritettävä saada perinteiset vientivalttimme uudelleen vetämään, tarvitsemme uusia kasvun tukijalkoja. Eräs lupaavimmista aloista, joka myös työllistää, on matkailu.

Luvut ovat jo nyt vaikuttavia. Suomalaiset yritykset saivat vuonna 2011 yli neljä miljardia euroa vientituloihin rinnastuvia matkailutuloja ulkomailta. Matkailun BKT-osuus ylittää muun muassa maa- ja metsätalouden tai pankkisektorin. Ja töitä alalla tekee jo 181 000 suomalaista.

Matkailupalvelut ovat korkean osaamisen ja tuottavuuden palveluita, joita ei myöskään voi liputtaa maasta ulos. Airiston aamusta, Saariston rengasreitistä tai Saanatunturista voi nauttia vain paikan päällä. Siten ne ovat huomattavasti perinteistä tavarantuotantoa immuunimpia kansainväliselle kilpailulle.

Erityisen merkittävä ryhmä Suomelle ovat venäläiset. Kaikista matkailijoista venäläisiä on jo nyt miltei puolet ja heidän määränsä kasvaa nopeimmin. Vierailua kohti venäläiset jättävät Suomeen rahaa keskimäärin 250 euroa.

Tuoreiden tutkimusten mukaan venäläisten viisumivapauden toteutus toisi Suomeen nopealla tahdilla 12 000 uutta työpaikkaa sekä lisäisi matkailutuloa arviolta 200 prosenttia. Samalla valtion saama verotulolisäys olisi huomattava – ja joka euro kaventaisi kestävyysvajetta ja pienentäisi sopeutustarpeita.

Rajojen madaltaminen itänaapurin suuntaan olisi siis erittäin tervetullut uudistus. Ja sen myötä koko maassa, myös lounaisrannikolla on hyvä opetella lausumaan venäjäksi tervetuloa. Eli dobro pozhalovat!

Esa Suominen
Kirjoittaja on kaarinalaistaustainen opetusministerin erityisavustaja, sosialidemokraatti, Kesämäen nappulafutisjengin uskollinen vaihtopelaaja sekä Riku Korhosen sanataiteen ihailija.