Tuomisina kulttuuria ja kaverisuhteita

0
Piikkiöläiset koululaiset tutustuivat portugalialaisiin kouluihin ja kulttuuriin. Kuva: Janne Mäkitalo
Piikkiöläiset koululaiset tutustuivat portugalialaisiin kouluihin ja kulttuuriin. Kuva: Janne Mäkitalo

Piikkiön yhtenäiskoulun 12 kahdeksasluokkalaista oppilasta pääsi tutustumaan viikon ajaksi portugalilaiseen koulumaailmaan ja kulttuuriin. Matka oli osana EU:n rahoittamaa Kaarinan kaupungin ja Ansiãon kylän välistä Comenius Regio – hanketta. Piikkiön koulun apulaisrehtori Anu Kaasalainen oli hyvin tyytyväinen reissuun.

– Matkamme oli mukava ja onnistunut. Parasta antia kansainvälisissä tapaamisissa aikuisen näkökulmasta on kokemusten vaihtaminen paikallisten kollegoiden kanssa, Kaasalainen toteaa. 

Kaasalainen oli mukana Portugalissa toista kertaa. Hän on saanut tutustua sekä opetukseen että hallinnolliseen puoleen. Hänen mukaansa suomalainen ja portugalilainen koulu eroavat toisistaan monissa suhteissa paljonkin, mutta lapset ja nuoret ovat silti samanlaisia omine persoonallisuuksineen.

– Oli hauska todeta, miten meidän koululaisemme ja portugalilaiset nuoret ensimmäisen päivän ujostelun jälkeen löysivät yhteisen kielen ja hauskanpidon, ja kuinka pitkät ja kosteat jäähyväiset he jättivätkään kotiinlähdön koittaessa! Onneksi jälleennäkeminen on jo tammikuussa, Kaasalainen huokaa.

Kaasalainen uskoo, että mukana olleet nuoret arvostavat yhä edelleen omaa kouluaan, kuten hyvää kielen opetusta ja suhteellisen lyhyitä koulupäiviä, mutta samaan aikaan kokemusta, jonka he viikon aikana saivat toisesta kulttuurista.
– Arvokkainta kuitenkin on solmitut ystävyyssuhteet, jotka parhaimmillaan kantavat läpi elämän, niin nuorilla kuin meillä mukana olleilla aikuisillakin, Kaasalainen sanoo.

Parasta oli roomalainen kylä

Yksi oppilaista sai kokea Portugalin omalla tavallaan. Sokea Minja Survonen asui muiden oppilaiden tavoin paikallisen perheen majoituksessa, yhdessä henkilökohtaisen avustajansa kanssa.

– Odotin reissulta, että näkisin lisää maailmaa, saisin uusia kavereita ja tutustuisin entisiin paremmin. Kaikki totetui, Survonen myhäilee.

Oppilaat osallistuivat paikallisen koulun oppitunteihin sekä kiertelivät katselemassa nähtävyyksiä. Survonen piti eniten roomalaisen kylän raunioista, mutta kierros yhdessä Euroopan vanhimmassa yliopistossa, Coimbrassa, oli hänestä hieman tylsähkö.

Perhemajoituksesta Survonen piti, sillä hänen mukaansa isäntäperhe huolehti hyvin kaikesta ja opasti aina tarvittaessa. Vaikeimmaksi asiaksi hän koki kielen ja kulttuurin.

– Erityisesti aikataulujärjestelmään oli vaikea tottua.

Tammikuussa portugalilaiset oppilaat majoittuvat piikkiöläisiin perheisiin, ja viikon ajan he saavat aikuisvieraiden kanssa kokea Suomen talvea.

Janne Mäkitalo