Kaarinan Kiekko-Pojat kritisoi jääkiekon asemaa muihin lajeihin verrattuna Kaarina-lehdessä 18.12. Puheenjohtaja Velimatti Lehtosen mukaan lajit on valittava joko-tai-periaatteella. Lue mitä Kaarina-lehti kirjoitti lajivalinnoista 4. syyskuuta.
Kaarinan urheiluseurat tukevat monipuolista harrastamista
Mika M. Niskanen
Kaarina
Niklas Blomqvist huohottaa Kaarinan keskuskentällä. Käynnissä ovat FC Kaarinan A-junioreiden harjoitukset. Blomqvistin tehtävänä on riistää pallo syötteleviltä joukkuetovereiltaan Ilari Mettälältä, Joakim Ahlgreniltä ja Ilmari Heinoselta.
Nuori lupaus liikkuu pienessä tilassa taitavasti – kerta toisensa jälkeen hän onnistuu lukemaan, kenelle pallo syötetään seuraavaksi.
Kyseinen taito on kehittynyt koripallossa, jota Blomqvist, 17, harrasti pitkään jalkapallon ohella. Muutama vuosi sitten kahdet harjoitukset saman päivän aikana alkoivat tuntua kuitenkin liian raskailta. Blomqvist päätti keskittyä jalkapalloon.
– Koripallossa opin tekemään nopeita suunnanmuutoksia. Siinä kehittyi myös pelinlukutaito ja kyky toimia pienessä tilassa. Niistä on ollut paljon hyötyä futiksessa, hän sanoo.
Jalkapallossa viisi poikien maaottelua pelanneen ja SM-kultaa sekä hopeaa saavuttaneen Blomqvistin mielestä yhteen lajiin keskittyminen tekee harjoittelusta liian yksipuolista.
– Olen ollut onnekas, kun valmentajat ovat olleet suostuvaisia siihen, että on kaksi lajia. Olen kuullut tapauksista, joissa jotkin seurat, kuten TPS:n jääkiekkojoukkue, on sanonut pelaajilleen, etteivät nämä pääse ykkösjoukkueeseen elleivät omistaudu lajille kokonaan, Blomqvist toteaa.
Valinta 14-vuotiaana
Jokainen Kaarina-lehden haastattelemasta kuudesta urheiluseurasta (Fc Kaarina, KaKiPo, Kaarinan Taitoluistelijat, Tanssistudio Point, West Coast Sheriffs ja Ura Basket) kokee tärkeänä, että nuori harrastaa useaa urheilulajia. Seurat eivät osanneet sanoa yksimielisesti, mikä on hyvä ikä lajivalinnalle. Kenenkään mielestä valintaa ei kuitenkaan tulisi tehdä ennen kuin pelaaja on 14-vuotias.
Aina näin ei ole ollut. Vuonna 2002 kaarinalaiset jalkapallojoukkueet ja Ura Basket solmivat sopimuksen, jonka tarkoituksena oli taata pelaajille rauha harrastaa useaa lajia. Taustalla oli se, että valmentajat olivat painostaneet pelaajia omistautumaan harrastukselle.
– En muista, että sopimuksesta olisi pitänyt muistuttaa ketään moneen vuoteen, Ura Basketin perustajajäsen ja puheenjohtaja Pekka Kallio kertoo.
Monipuolinen harrastaminen
on väylä huipulle
Huippu-urheilun muutosryhmän loppuraportin tuloksista ilmenee, että lukuisat menestyneet urheilijat ovat harrastaneet nuorena useita lajeja. HUMU:n raporttiin haastateltiin yli kahtasataa suomalaista huippu-urheilijaa.
Etenkin lajeissa, joissa huipputaso saavutetaan vasta myöhemmällä iällä, on kannattavaa harrastaa monipuolisesti. Usean lajin harrastaminen kehittää nuoren koordinaatiokykyä, motorisia taitoja ja auttaa häntä kasvamaan monipuoliseksi urheilijaksi.
West Coast Sheriffsin valmentaja Toni Järveläisen mielestä usean lajin harrastaminen voi olla portti menestykseen nuoren ykköslajissa. Esimerkiksi hän nostaa jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin, joka sai 17-vuotiaana mustan vyön taekwondossa.
– Kun Ibrahimovic potkaisee palloa suoraan lennosta, on liike teknisesti identtinen hänen taekwondo-potkunsa kanssa. Sama pätee myös muissa lajeissa – pesäpalloilijat lyövät kuukauden harjoittelun jälkeen golfpalloa yli 200 metriä. Samaten lentopalloilijat heittävät keihästä luonnostaan pitkälle, Järveläinen sanoo.
Järveläinen kannustaa harrastamaan yksilölajeja, koska ne opettavat katsomaan peiliin.
– Kun tenniksenpelaaja häviää pelin, hän häviää, koska oli huonompi. Joukkuepelaaja voi mennä voitoissa tai tappioissa joukkueen taakse – se ei opeta vastuuta.
Monen eri harrastuksen kokeilu auttaa nuorta myös tunnistamaan itselleen mieluisan lajin. Ura Basketin valmennuspäällikkö Kimmo Vyyryläinen uskoo lisäksi, että useat harrastukset laajentavat mahdollisuuksia urheilla aikuisena.
– Nuoren pudottautuessa pois urheilusta, hänellä on enemmän mahdollisuuksia jatkaa urheilun harrastamista, mikäli hänellä on muita lajeja taustalla, Vyyryläinen sanoo.