Hollmén Kokoomuksen Kaarinan Kunnallisjärjestön johtoon

0

Sunnuntaina kokoontunut Kokoomuksen Kaarinan Kunnallisjärjestön syyskokous teki henkilövalinnat sekä vahvisti tulevan vuoden toimintasuunnitelman sekä talousarvion. Yhdistystä 21 vuotta luotsannut Olli Vuorinen päättää ansiokkaan puheenjohtajarupeaman tähän vuoteen ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Hollmén, 34.

– Saappaat ovat suuret, jotka Olli jättää jälkeensä ja hienoa on, että hän jatkaa tulevana vuotena vielä hallituksen jäsenenä, joten suuri määrä tietoa ja käytännön osaamista on käytettävissä edelleen, kun uutena puheenjohtaja aloitan, Kimmo Hollmén toteaa kokouksen jälkeen.

Valtuutettuna sekä kaupunginhallituksen jäsenenä toimiva Hollmén linjaa alkavan vuoden haasteita:

– Kuntarakenneselvitys, Sote-uudistus sekä kaupungin talouden tasapainottaminen pitävät varmasti kiireisenä tulevana vuotena ja yhteistyötä niin omien yhdistysten kesken kuin myös yli puoluerajojen tarvitaan entistä enemmän.

Kokoomuksen Kaarinan Kunnallisjärjestö ry. on kaupungissa toimivien viiden yhdistyksen kattojärjestö, jonka toimintaa johtaa puheenjohtaja sekä yhdistysten nimeämät hallituksen jäsenet.