Musiikkiluokkien valintatestit järjestetään ennen talvilomaa

0

Valkeavuoren koulun musiikkiluokkien opettajat kiertävät oppilaidensa kanssa kaikki Kaarinan peruskoulut ja laulattavat tokaluokkalaiset lähiviikkoina. Kierroksella testataan lasten perusmusikaalisuutta.

– Lapset laulatetaan neljän hengen ryhmissä. Ryhmälle opetetaan rytmitehtävä ja laululeikki ja sitten ne tehdään yhdessä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun teemme testin näin. Lapset eivät edes huomaa, että he ovat testissä, selventää musiikkiluokan opettaja Pekka Nebelung.

Lauluhetken jälkeen opettajat kannustavat erityisesti musikaalisesti lahjakkaita lapsia hakemaan musiikkiluokalle. Valintatestit järjestetään ennen talvilomaviikkoa.

Neljä tuntia viikossa

Nebelung tietää, että tokaluokkalaisen vanhemmasta koulun vaihtaminen voi tuntua liian isolta askeleelta.

– Se tuntuu etukäteen isolta asialta, mutta ei sitä välttämättä olekaan. Usein on käynyt niin, että kun eka koulupäivä on takana, se ei olekaan enää mikään juttu.

Musiikkiluokalle otetaan enintään 30 oppilasta. Musiikkiluokalla opiskellaan musiikkia enemmän kuin muilla luokilla eli neljä tuntia viikossa. Luokan kokonaistuntimäärä pysyy kuitenkin samana kuin muilla luokilla. Musiikkitunneilla opetetaan musiikin kuuntelun ja laulun lisäksi nuotinlukua ja kirjoitustaitoa (säveltapailu), musiikkitietoa (teoria ja historia), nokkahuilun soittoa ja kuorolaulua.

Kaarinassa on mahdollista opiskella musiikkiluokalla peruskoulun 3. luokalta 9. luokalle. Lukiossa on musiikin- ja ilmaisun linja. Syksystä lähtien kaikki musiikkiluokat ovat toimineet Valkeavuoren koulussa. Aiemmin 5. ja 6. luokkien musiikkiluokat toimivat Hovirinnan koulussa.

Teija Uurinmäki