Kaarinan kaupunginhallituksessa käsitellään ensi maanantaina toimia, joihin kaupungissa on ryhdytty Seija-myrskyn aiheuttaman sähkökatkon jälkeen.
Suunnitelmat kaupungin tietojärjestelmän kaatumisen estämiseksi jatkossa ovat käynnissä. Myös valmiussuunnitelman komentoketjut on jo ehditty päivittää. Toimintaohjeet ja yhteystiedot löytyvät vastedes papereilta, eikä vain tietokoneilta.
Kaupunginjohtaja Harri Virran mukaan Kaarinassa reagoitiin sähkökatkoon liiankin nopeasti. Päiväkoteja ja kouluja suljettiin, vaikka esimerkiksi ruokahuolto toimi. Tämä aiheutti vanhemmille ongelmia.
– Tältä olisi vältytty, jos sisäinen viestintäjärjestelmä olisi ollut riittävän nopea.

Suunnittelija Heikki Niemi Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että kunnissa ei ymmärretä vieläkään varautua riittävästi laajamittaisiin sähkökatkoksiin. Niemi vastaa aluepelastuslaitoksen itäpuolen kuntien valmiussuunnittelun koordinoinnista.
Lue lisää sähkökatkoihin varautumisesta Kaarina-lehdestä 15.1.
Kaarina olisi selvinnyt ilman mitään ongelmia jos tietohallinnon konesali olisi sijoitettu terveyskeskukseen johon on hankittu uusi varavirtajärjestelmä. Kaupunki olisi pystynyt pitämään kaikki peruspalvelut kunnossa ilman katkoksia kannettavien avulla.
Kommenttien lisääminen on estetty.