1.3.2014 A-nuorten SM-sarja: Ura Basket – HoNsU 80 – 60 (23 – 15, 24 – 14, 15 – 10, 18 – 21)
Ura Basketin A-pojat voittivat lauantain SM-sarjaottelussaan Jyväskylän HoNsUn liikoja puristamatta. Voittonsa myötä Ura jakaa nyt sarjan nelospaikan yhdessä Honka Akatemian ja Helsingin NMKY:n kanssa ja taistelee vahvasti pääsystä kevään mitalipelihin.

Jyväskyläläiset olivat lauantaina matkassa ilman avainpelaajaansa Lauri Markkasta. Vierasjoukkueen alistuneisuus oli aistittavissa jo alkuverryttelyssä. Tauolla Ura johti jo liki kaksikymmentä pistettä, ja matsi oli sitä myöten taputeltu.
Kotiyleisö jäi kuitenkin kaipaamaan kaarinalaisilta pirteämpiä otteita. Liian usein joukkue sortui huolimattomiin syöttöihin ja lepsuiluun puolustuspäässä. Siihen ei ole joukkueella jatkossa varaa, sillä vastus tulee tuntuvasti kovenemaan runkosarjan päätöspeleissä
Riku Laine ja Olli Alonen esillä
Riku Laine (15/7/2s/2r) oli kentän paras pelaaja. Hän on aina pelissä ”sisällä” ja onnistui jälleen raapimaan kaikki irtopallot vaikka lattianrajastakin hyppysiinsä. Myös Olli Alonen (14/7/3s) pitää ottelusta toiseen suoritustasonsa korkeana kummassakin kenttäpäädyssä.
Harri Kaiteenmäki (18/6) oli HoNsUn tehokkain.
Pakkopullaa
– Pakkopullaa, kiteytti Ura Basketin päävalmentaja Petri Mäkitalo ytimekkäästi lauantaisen ottelun.
– Olimme selvästi parempia, mutta petrattavaa jäi kyllä tuntuvasti. Otimme 50 levypalloa, mutta saimme kasaan vain 80 pinnaa, kun menetyksiä tuli 20 kappaletta.
– Tänään meillä oli sairauslistalla useampi pelaaja. Toivottavasti kaverit tervehtyvät pikaisesti, sillä runkosarjan kaikki viimeiset pelit ovat meille tärkeitä.
Ura Basketin A-pojat pelaavat runkosarjan viimeisen kotiottelunsa lauantaina 22. maaliskuuta klo 17:00. Silloin Littoisiin saapuu vieraaksi Helsingin NMKY.