Kevään ajan Kaarina-lehti keräsi kuvia lukijoiden kotien rakkaimmista paikoista, Kodin Sydämistä.
Voittaja ratkeaa viikon kuluttua heinäkuun ensimmäisessä lehdessä. Oma suosikkiasi voit äänestää verkkosivujen etusivulta oikeasta reunasta tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kaarina-lehti.fi.
Liittämällä mukaan yhteystietosi, osallistut Flamingo Span pääsylippujen arvontaan.
Koulun perheen koti esiteltiin Kaarina-lehdessä 11.6.

Leena Koulu ja lapset Simo, Antero ja Silja asuivat vielä muutama kuukaisi sitten koko poppoo kaksiossa Hovirinnan rannassa.
Asunnon ehdoton sydän oli olohuone, jossa perhe vietti suurimman osan ajastaan. Äidin mukaan usein jopa vain yhden neliömetrin sisällä.
Keltainen väri toi perheelle voimaa, mutta uuteen kotiin keltaisia seiniä ei tule.
– Mikään ei juuri muuttunut kuuden vuoden aikana, kun edellisessä asunnossa asuimme. Edelleen lapset tulivat kainalooni, kun asetuin paikoilleni, Lenna Koulu kertoo.
Lahtovaaran perheen koti esiteltiin Kaarina-lehdessä 25.6.

Littoisissa asuvan Lahtovaaran perheen kodin sydän löytyy olohuoneesta. Jennan, Taneli, Eemin ja Nukan kodissa on Jennan isoäidiltä perimä senkki on talon paraatipaikalla.
Lipastolla on paljon tunnearvoa, mutta se myös sopii asukkaiden mielestä muuhun sisustukseen. Senkin paikka takan vieressä takaa, että ympärillä riittää myös elämää. Lapset ottavat talvisin tyynyjä lattialle ja katselevat takkatulen loimua. Ennen sekin edustalla oli myös nojatuoli, jossa vanhemmat tapasivat istua ja lueskella. Nyt nojatuoli on vaihtunut keinuhevoseen.
Voittavan kodin asukkaat saavat palkinnoksi 100 euron lahjakortin Flamingo Spahan.
Ihana isoäidin senkki <3
Perinnetavara senkki on arvossaan nuoren parin kodissa. hyvä
Kommenttien lisääminen on estetty.