Moldovassa sammutetaan paloja Kaarinan lahja-autolla

0

Kaarinan yrittäjien ja kaupungin edustajat matkustivat elokuun puolivälissä talousseminaarin Jögevaan mukanaan hieman erikoinen tuliainen. Kaupungin edustajat veivät mukanaan paloauton, joka lahjoitettiin moldovalaiselle Unghenin kaupungille.

– Kun viime vuonna kokoonnuimme edellisen kerran vastaavaan seminaariin, keskustelimme Moldovan suurlähettilään kanssa, että heillä olisi tarvetta paloautolle. Kaupungissa on ennestään vain yksi paloauto, joten apu tulee todella tarpeeseen, matkalla mukana ollut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Ranne kertoo.

Kaarinan kaupunki hankki vuoden 1985 Mercedes-Benz-merkkisen paloauton Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen huutokaupasta. Paloauto on hyvässä kunnossa ja sillä on ajettu vain 50 000 kilometriä. Aluepelastuslaitoksen edustajat ajoivat auton Jögevaan.

Moldovan edustajat olivat Ranteen mukaan todella tyytyväisiä lahjoitukseen. Seminaariin osallistui Kaarinan ja Moldovan lisäksi muita virolaisen Jögevan ystävyyskaupunkien edustajia muun muassa Valko-Venäjältä ja Liettuasta.

– Minusta lahjoitus oli Kaarinalta äärettömän hieno tapa aloittaa seminaari. Talousseminaarin tarkoituksena on tutustua ja verkostoitua alueen toimijoiden kanssa, mutta on hienoa, että Kaarina pystyy olemaan ystävyyskaupunkitoiminnassa myös tällä tavalla hyödyksi, Ranne ajattelee.