Littoisten markkinat juhlii kymmenvuotistaivalta

0
Littoisten markkinoita vietetään ensi sunnuntaina.
Littoisten markkinoita vietetään ensi sunnuntaina.

Littoisten työväentalon pihassa vietetään taas sunnuntaina 14.9. kello 12-16 perinteisiä Littoisten markkinoita. Paikalle on kutsuttu tuttuun tapaan sienineuvoja Keijo Kulmala, taikuri sekä kansantanssiryhmä. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua draamalliselle Verkakierrokselle. Uutuutena ohjelmassa on työväentalossa pidettävät tanssit.

Nyt kymmenettä kertaa järjestettäviä Littoisten markkinoita osataan kyläläisten keskuudessa jo odottaa, vaikka markkinoiden olemassaolo on pari kertaa ollut veitsenterällä.

– Muutaman kerran on väläytelty markkinoiden lopettamista tai välivuoden pitämistä. Ajatus sai niin ison vastalausemyrskyn myyjiltä ja vakiokävijöiltä, että se piti nopeasti haudata, kertoo nykyinen markkinavastaava Susanna Hokkanen.