Kallio vei vastustajia miten lystäsi

0
Markus Kallio toi koulujen mestaruuden Kaarinaan. Kuvassa vasemmalla valmentaja Marko Kainulainen ja oikealla Mika Kainulainen.
Markus Kallio toi koulujen mestaruuden Kaarinaan. Kuvassa vasemmalla valmentaja Marko Kainulainen ja oikealla Mika Kainulainen.

PAINI/ Kari Kallio. Kaarinalainen Markus Kallio huuhtoi kultaa Heinolassa Vierumäki Areenalla viime viikonloppuna järjestetyissä Koululiikuntaliiton vapaapainin mestaruuskilpailuissa. Kallio paini 14–16-vuotiaiden ja 69-kiloisten sarjassa.
Ensin Kallio voitti Hämeenlinnan Jarkko Iltasen pistevoitolla 10-0. Toisella kierroksella Kallio selätti Ilmajoen Iivari Isoniemen tilanteessa 4-0. Kolmannella kierroksella kukistui Äänekosken Riku Pasanen pistein 7-2.

Loppuottelussa Kallio kohtasi Kemin vahvan Elias Tyystälän. Kaksi erää oli raivoisaa taistelua mestaruudesta. Kallio voitti lopulta ottelun varoituspistein 2-0.

Kallion valtteja kisoissa oli nopeus, hyvä painitekniikka ja älykäs painitaktiikka. Myöskään yhtään ”nukahdusta” ei missään vaiheessa tapahtunut.

Kisoissa Kallion valmentajina häärivät Kainulaisen taitavat veljekset Mika ja Marko.

Kisoihin otti kokonaisuudessaan osaa 247 painijaa 67 kunnasta, ja otteluita käytiin 389 kappaletta. Koululiikuntaliiton kisoissa edustetaan omaa kuntaa ja omaa koulua. Kallio edusti kisoissa Kaarinan kaupunkia ja Kaarinan lukiota.