Olen huono keksimään otsikoita. Kolumneja kirjoittaessani käytän enemmän aikaa otsikon pähkäilyyn kuin itse kirjoittamiseen, ja äidinkielen esseekokeissa istun puoli tuntia miettimässä otsikkoa saatuani tekstin jo valmiiksi. Useimmiten en edes keksi sitä itse, vaan otsikoksi päätyy jokin kulunut sananparsi.
Otsikon pitäisi herättää kiinnostusta, mutta minun otsikkoni tuskin kiinnostavat ketään. Päädyn aina lopulta siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska parempaakaan en keksi. Yleensä minulla on mistä ammentaa, mutta otsikon kohdalla pääni on tyhjä.
Joskus on tietysti myös niitä päiviä, jolloin juttu ei vain luista. Tukos runosuonessa? Tänään on sellainen päivä.