
Kaarina-päivää juhlittiin sunnuntaina Hovirinnan koululla. Tilaisuudessa jaettiin kaikkiaan yhdeksän Kaarina-mitalia, kaksi Nuoren urheilijan tunnustuspalkintoa, Kaarinan kulttuuripalkinto sekä kaksi Kaarinan vammaisneuvoston Krykä-palkintoa.
Ohjelmasta vastasivat Kaarinan Nuorisoteatterin Pitkä kuuma kesä -produktion houseband sekä Kaarinan musiikkiluokkien KaMu-kuoro.
KaMu sai esiintyä ylpeänä, sillä Valkeavuoren koulun viimevuotinen 6b-luokka oli yksi Kaarina-mitalin saajista. Mitali ansaittiin menestyksekkäästä kuorotoiminnasta. KaMu toi mainetta ja kunniaa Kaarinalle voittamalla muun muassa kansainvälisen kuorokilpailun Belgiassa sekä Vocal Espoo -kuorokilpailun peruskoulujen sarjassa.
– Tuntuu hyvältä, että lapset saivat palkinnon kaupungilta kaiken tekemänsä vapaaehtoistyön jälkeen. Se kannustaa lapsia tekemään tätä duunia edelleenkin, sanoo kuoronjohtaja ja luokanopettaja Pekka Nebelung.
Nebelung harmittelee, ettei Kaarinassa ole tiloja, joissa kuorot voisivat esiintyä. Tänä vuonna KaMun joulukonsertti joudutaan viemään Paattisille, koska kotikaupungista ei löydy puitteita musiikin ja kulttuurin harrastamiselle.
Loput Kaarina-mitalit menivät Janne Asolle ahkerasta vaikuttamisesta kunnallispolitiikassa, Juha Haanpäälle pitkästä työstä nuorten parissa, Leo Koposelle tämän tekemästä lahjoituksesta palvelutalo Tupasvillalle, Mikko Rantaselle teatterikulttuurin edistämisestä Kaarinassa, Janne Salmelle toiminnasta suunnistuksen parissa sekä Niina Virranheimolle monipuolisesta aktiivisuudesta kunnassa. Lisäksi Kaarina-mitalin saivat Tom of Finland Foundation, joka on tehnyt Kaarinaa kansainvälisesti tunnetuksi, sekä Tupasvillan palvelutalo, joka on onnistuneesti kehittänyt vanhuspalveluitaan monella eri tavalla.
Kaarinan kulttuuripalkinnon sai Merja Markkula työstään Kuusiston taidekartanossa, josta hän on onnistunut luomaan merkittävän kulttuurikohteen.
Vuoden 2014 tyttöurheilijan tunnustuksen sai Ellinoora Moisio saavutuksistaan golfin parissa. Vuoden poikaurheilija on jalkapallossa lahjakkuutta osoittanut Niklas Blomqvist.
Kaarinan vammaisneuvosto jakoi Krykä-palkinnot Jouni Tähdelle menestyksestä pyörätuolibiljardissa sekä Hovirinnan koulun keittiölle pitkäaikaisesta avotyötoiminnasta kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kanssa.
Katso videolta KaMu-kuoron afrikkalaishenkinen esitys “Shosholoza”.
[su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=f5Vn395yJKE” width=”260″ height=”200″ responsive=”no”]