
Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti ei saanut Raha-automaattiyhdistykseltä hakemaansa rahoitusta. Kaksi ja puoli vuotta RAY:n hankerahoituksella pyöritetty toiminta loppuu kuluvan vuoden lopussa, ellei uusia rahoittajia löydy.
– Tässä vaiheessa emme anna periksi. Jos saisimme edes vähän rahaa, voisimme pyörittää toimintaa ensi vuoden pienemmällä liekillä. Ehkä yksityishenkilöt tai säätiöt haluaisivat rahoittaa vapaaehtoistyötä. Joululomastamme taisi tulla hyvin lyhyt, projektikoordinaattori Tiina Valtanen pohtii.
Valtanen laskee, että Paletti voisi jatkaa toimintaa, jos jostakin löytyisi 80 000 euroa. Kaupunki on myöntänyt Paletille 20 000 euron avustuksen – sillä ehdolla, että toiminta jatkuu.
Paletille on varattu uusi toimitila Puntarikadun uudesta liikehuoneistosta. Valtanen on luvannut ilmoittaa tammikuun 7. päivä tarvitseeko Paletti tilan.
Paletti anoi 200 000 euron toiminta-avustusta RAY:ltä. Tänään kymmeneltä julkaistussa listassa kaarinalaistoiminnalle luvattiin 0 euroa. Valtasta ihmetyttää, miksi samankaltaiseen toimintaan on toisaalle myönnetty rahaa ja heille ei herunut senttiäkään.
Jos haluat lahjoittaa rahaa Paletin toimintaan, ota yhteyttä Kaseva ry:n toiminnanjohtaja Pirkko Heinoon.