Toimittajan työssä on paljon itsestä riippumattomia muuttujia, jotka voivat hidastaa jutun julkaisemista. Viikolla lapseni tunki tietokoneen levyasemaan Puuha Peten seuraksi Kadotetun rakkauden ja onnistui rikkomaan koko aseman. Korjaaja oli onneksi ripeä, ja sain koneen takaisin torstaina.
Perjantai-illalla huomasin, ettei Kaarina-lehden palvelin vastaa. Lauantaina minulla olisi ollut jo jotain julkaistavaa, vaan eipä toimi palvelin vieläkään. Atk-tukeen saataisiin yhteys vasta maanantaina, joten juttujen julkaisu sai odottaa.
Viikonloppuani hidastutti myös autottomuus. Olen tottunut liikkumaan ilman tarkkoja aikatauluja, kun sovittuna aikana haastatteluun voi hurauttaa autolla hetkessä. Vaan koitapa kulkea viikonloppuna linja-autolla Piikkiön perukoille. Jos Fölin aikatauluista saa arvottua oikean linjan, ei takaisintulosta olekaan mitään takeita. Onneksi Piikkiöön suunnittelemani haastattelu vaihtui lintubongailuun Piispanristillä, se on helposti saavutettavissa bussillakin.
Lauantaina Tuorlasta tullessani selasin pysäkillä sormet kohmeessa aikatauluja älypuhelimeni näytöltä huomatakseni linja-auton tulevan 50 minuutin päästä. Sunnuntaina bussissa haaveillessani hurautin tyytyväisenä oikean pysäkin ohi. Molemmille päiville bonuksena tuli viiden kilometrin kävelylenkki. Kroppa kiittää hajamielisyydestä.
