Soitin väärään paikkaan

0

Virkamiehet ovat Suomessa taitavia siirtämään vastuuta toisilleen tai ainakin pois itseltään.

Kun toimittajana soitan virastoon vain tarkistaakseen yhden faktan paikkansa pitävyyden taustatiedoksi juttuuni, saatan joutua käyttämään siihen suhteettoman pitkän ajan. Tämä vain siksi, että saan toistaa puhelimeen monta kertaa, että ole pyytämässä sinulta lausuntoa tai haastattelua, minut keskeytetään tai minua pompotellaan ja yhdistellään paikasta toiseen.

Kun tiedän soittaneeni oikealle henkilölle, puhelu veisi molemmilta kaikkinensa aikaa vain muutamia sekunteja, mutta silti siihen usein tuhrautuu minuutteja molemmilta.

Välillä kysymykselläkään ei ole väliä, koska olen soittanut joka tapauksessa väärään paikkaan.

Kollegani pohjoisesta osasi kertoa, että Ruotsissa julkisen puolen työntekijät etsivät vastaukset mielellään jopa niihin kysymksiin, jotka eivät heille suoranaisesti kuuluisi.