Suomisen perheessä Piispanristillä tarkkaillaan lintuja kotoisasti keittiön ikkunasta, kahvikupin ääreltä. Ensi kuussa kolme vuotta täyttävä Kaisla laulaa Robinin Frontside Ollieta ja viikon ikäinen Kare tuhisee tyytyväisenä äitinsä Main sylissä. Isä Lassi kirjaa lintuhavainnot BirdLifen tietokantaan: keltasirkku, käpytikka, mustarastas, sinitiainen, talitiainen, vihervarpunen, viherpeippo, pikkuvarpunen ja harakka.
– Tyypillinen päivä, nämä linnut ovat ruokintapaikan yleisimmät vieraat ja vihervarpusta lukuun ottamatta kaikki mahtuvat tämän vuoden Pihabongaus-tilaston kärkikymmenikköön, Lassi Suominen kertoo.
Viikonloppuna lintuja tarkkailtiin muuallakin kuin Kaarinassa. Lintujen
suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjesti kymmenettä kertaa Pihabongaus-tapahtuman, jossa osallistujat seurasivat lintuja tunnin ajan omalla kotipihallaan ja raportoivat havaintonsa yhdistykselle. Tapahtuman taustalla on toive lisätä ihmisten kiinnostusta lähiluonnosta. Viime vuonna 19 000 ihmistä osallistui Pihabongaukseen, joten tapahtuma tuottaa myös hyödyllistä tietoa talvisesta linnustosta ja lintujen kannanvaihteluista.