Paletti muutti Puntarikadulle

0
Tiina Valtanen on huojentunut, sillä Paletin toiminta on nyt turvattu vuodeksi. Paletin jatko oli vaakalaudalla, kun RAY ei myöntänyt sille toiminta-avustusta. Paletin Paviljongin kalusteet on vapaaehtoisten lahjoittamia. – Kun selvisi, ettemme saa rahoitusta, heräsi vanhanajan talkoohenki. Pyysin vapaaehtoisia tuomaan uusiin tiloihin tuolin mukanaan. Meille tuotiin 27 tuunattua tuolia, Valtanen iloitsee.  Jos nurkissasi pyörii ylimääräisiä puutuoleja tai pöytiä, niin Paviljonkiin mahtuu vielä.
Tiina Valtanen on huojentunut, sillä Paletin toiminta on nyt turvattu vuodeksi. Paletin jatko oli vaakalaudalla, kun RAY ei myöntänyt sille toiminta-avustusta. Paletin Paviljongin kalusteet on vapaaehtoisten lahjoittamia.
– Kun selvisi, ettemme saa rahoitusta, heräsi vanhanajan talkoohenki. Pyysin vapaaehtoisia tuomaan uusiin tiloihin tuolin mukanaan. Meille tuotiin 27 tuunattua tuolia, Valtanen iloitsee.
Jos nurkissasi pyörii ylimääräisiä puutuoleja tai pöytiä, niin Paviljonkiin mahtuu vielä.

Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti sai kuin saikin riittävästi rahaa kasaan ja toiminta jatkuu ainakin vuoden loppuun saakka. Paletille löytyi myös uusi tila Puntarikadulta. Paletin Paviljonki on auki kaikelle kansalle maanantaisin kello 13-16 ja keskiviikkoisin kello 10-14.

Vapaaehtoisille Paletti tarjoaa tukea ja virkistystoimintaa. Kesästä on tulossa erityisen vilkas.

 

Lue lisää 11.2.2015 lehdestä