SSS-konsernin pitkäaikainen toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen jää eläkkeelle.
Kirjonen korostaa muutoksen tapahtuvan asteittain. Hän siirtyy huhtikuun lopussa toimitusjohtajan työstä yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
– Hoidan jatkossakin sidosryhmäsuhteita ja olen lehtien arjessa mukana, sanoo Kirjonen.
Kirjosen jälkeen lehtiyhtiön toimitusjohtajaksi tulee yhtiön omistajaperheeseen kuuluva Jaakko Ketonen. Hän toimii myös Turun Sanomien toimitusjohtajana.
Suvi Kulla