Katso video: Karatekat esittelivät taitojaan

0
Karateen kuuluvaa kurinalaista liiketekniikkaa esittelevät Albert Karlsson-Parra (vas.), Lauri Kuiko, Juho Aaltonen ja Ilmari Tuominen.
Karateen kuuluvaa kurinalaista liiketekniikkaa esittelevät Albert Karlsson-Parra (vas.), Lauri Kuiko, Juho Aaltonen ja Ilmari Tuominen.

Japanin Okinawasta lähtöisin oleva karate on yksi monista kamppailulajeista. Sen harjoittelemisesta oli tilaisuus saada välähdys perjantai-iltana Vaparin liikuntatilassa. Karateen kuuluvat railakkaat huudahdukset kaikuivat salilla kilpaa viereisten äänekkäiden tanssiharjoitusten kanssa.

Kaarinan Urheilijoiden Karate, Tai-Chi –jaoston valmentajat ja oppilaat esittelivät kamppailulajia uusien alkavien kurssien alla.

-Järjestämme kursseja kahden ikäluokan harrastajille, yli ja alle 14-vuotiaille, kertoo Tommi Halsvaha Kaarinan Urheilijoiden Karate, Tai-Chi –jaostosta.

-Meillä on ollut yleensä reilut kymmenen harrastajaa ryhmää kohden. Halukkaat voivat edistyttyään osallistua myös kilpailuihin. Eritasoiset vyöt saadaan kilpailumenestyksen perusteella.

Halsvaha kertoo, että Kaarinassa harrastettava karate edustaa yuishinkai-tekniikkaa. Hän oli käynnistämässä sen harrastamista paikkakunnalla vuonna 1992.

Aikaisemmin ju-jutsua harrastanut 11-vuotias Veikka Suominen siirtyi karateen viime syksynä ja on saanut siinä keltaisen vyön.
Aikaisemmin ju-jutsua harrastanut 11-vuotias Veikka Suominen siirtyi karateen viime syksynä ja on saanut siinä keltaisen vyön.

[su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=7CszR7WUFNQ&feature=youtu.be” width=”260″ height=”200″ responsive=”no”]