Kumpi se on, vihta vai vasta? Ikuisuusaihe puhuttanee tänäkin juhannuksena. Ettei väittely yöttömässä yössä äityisi piiskaamiseksi, kysytään ensin asiantuntijalta.
Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen kertoo, että vihta on suomen kirjakieleen lännestä kotiutunut murresana. Vasta taas saattaisi olla laina muinaisvenäjästä. Siellä sanasta hvost johdettu verbi hvostat´ on tarkoittanut vihdalla kylpemistä.
Sanojen esiintymät jakavat Suomen kahtia. Läntisessä ja lounaisessa Suomessa vihdotaan, ja idässä lauteille painutaan vasta kainalossa. Suomen sukukielistä karjalassa, lyydissä ja vepsässä esiintyy vasta-sanaa, virolaiset taas puhuvat vihdasta.
Häkkinen arvelee, että vihta-sanan kanssa samasta, äänen jäljittelyyn perustuvasta sanavartalosta olisi johdettu myös sellaiset sanat kuin vihma ja vihistä. Kirjoitetussa suomen kielessä vihta-sana esiintyy varhaisimmillaan Agricolan syntiinlankeemuskertomuksen käännöksessä. Huomattuaan olevansa alasti Aatami ja Eeva nimittäin tekivät viikunapuun lehdistä vyötäröilleen vihdat.
Molemmilla sanoilla on siis kielessä pitkät juuret, mutta asuinpaikasta riippuen yleensä toinen sopii puhujan suuhun paremmin.
– Kielitoimiston virallisen kannan mukaan molemmat ovat oikein. Itse olen tottunut lapsesta saakka käyttämään vihta-sanaa, joten se tuntuu omasta mielestäni oikeammalta, Häkkinen sanoo.
