
Keskusliikuntapuiston keinonurmikentällä pelattiin sunnuntaina 27.9. vuosina 2003 ja -04 syntyneiden syysturnaus. Turnauksessa oli mukana yhteensä 16 joukkuetta lähinnä Turun seudulta, ja sen järjesti Kaarinan Pojat P03 –joukkue.
-Pelit pelattiin kolmella eri tasolla, ja jokaisella tasolla oli yksi KaaPo:n joukkue. Myös Piikkiön Palloseuralla oli mukana joukkue, kertoo joukkueenjohtaja Tero Suominen.
Turnauksen joukkueet oli Suomisen mukaan sijoitettu lähtökohtiensa mukaisille tasoille, ja peleistä muodostui odotetun tasaisia ja tiukkoja.
Pitkän päivän turnauksessa 1-tason voitti TuNL 03 Turusta, 2-tason PIF Paraisilta ja 3-tason PiPS 04 Musta Piikkiöstä.
Videolta näet, miten Matias, Eetu ja Roope käsittelevät palloa.