
Ekholmien perheessä on säilynyt video, jossa nelivuotias Anni tanssii ja hoilottaa itse keksimäänsä laulua. Se kertoo pehmoleluista.
14 vuotta myöhemmin Anni Ekholm, 17, esiintyy Omaishoidon tukikeskus Visiitin asukkaille ystävänsä Charlotta Nefflingin kanssa. Hän on opetellut keikkaa varten muutaman ikivihreän klassikon, mutta eniten iäkästä kuulijakuntaa tuntuu miellyttävän Ekholmin itse säveltämä ja sanoittama kappale Voin olla oma itseni.
– Minulla ei ole huoneessani nyrkkeilysäkkiä tai päiväkirjaa. Biiseihin pääsee purkamaan vihaa, ahdistusta, mutta myös iloa ja muita tuntemuksia.
Kaarinalaistytön kesälomien kohokohta on Kaarinassa järjestettävä teatteri- ja biisileiri, jolle hän on osallistunut jo kuutena vuonna. Tänä kesänä hän oli ensimmäistä kertaa mukana leirillä ohjaajan roolissa. Leirin vetäjä, lauluntekijä Nina Erjossaaren mukaan Ekholm on nuoresta iästä huolimattaan poikkeuksellisen lahjakas tekemään musiikkia.
Ystävyydestä kertova Voin olla oma itseni on yksi leirillä syntyneistä kappaleista. Tehtävänantona oli tehdä biisi jostakin itselle tärkeästä aiheesta. Eräs poika sanoi olevansa kiinnostunut Suomen taloudesta. Ekholm ajatteli, että siinä on aihe, josta ei ikimaailmassa synny biisiä.
– Poika rupesi kirjoittamaan lauseita paperille ja teki niistä rapin. Se oli koko leirin paras kappale. Sen jälkeen olen ajatellut, että mistä tahansa aiheesta voi tehdä laulun, Ekholm muistelee.
Elli ryömi aivoihin
Hyvässä biisissä pitää olla koukku ja melodia, joka jää soimaan päähän. Sen lisäksi kappaleessa pitää Ekholmin mukaan olla selkeä kaari. Teksti ei saa olla pelkkiä sanoja, vaan niillä pitää olla syvällisempi merkitys. On parempi käyttää kielikuvia ja vertauksia kuin sanoa suoraan.
Periaatteessa hittibiisin resepti on kaikkien lauluntekijöiden tiedossa, mutta lopulta on sattumaa, mistä kappaleesta tulee suuri. Ekholm ihailee suomalaisista lauluntekijöistä erityisesti Juice Leskistä. Tällä hetkellä iPodin kuulokkeissa soi tiuhaan Suutarin verstaassa, jossa sanoilla on kaksi merkitystä.
Nykyartisteista hän tykkää eniten Haloo Helsinki! -yhtyeen Ellin tuotannosta. Erityisesti Kiitos ei ole kirosana -kappale on tehnyt vaikutuksen.
– Kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, ajattelin että Elli on ryöminyt aivoihini. Olin itse pitkään miettinyt biisin kirjoittamista täsmälleen samasta aiheesta.
Lupaus, joka pitää
Kaarinalaistyttö on antanut entiselle laulunopettajalleen sanansa, ettei koskaan osallistu Idolsiin tai muihin television kykyjenetsintäohjelmiin. Opettaja neuvoi, että jos haluaa tulla kuuluisaksi, on viisaampaa yrittää kavuta huipulle jotakin muuta reittiä. Lahjakkuuttaan voi tuoda esiin esimerkiksi lataamalla omia kappaleitaan Youtubeen.
Ekholm opiskelee Kaarinan lukion musiikkiteatterilinjalla, mutta ei toistaiseksi haaveile musiikista ammattina. Mieluummin hän olisi vaikka luokanopettaja, joka harrastaisi musiikkia ja kävisi satunnaisesti keikoilla. Hän pelkää, että musiikin tekeminen leipätyönä tekisi intohimosta pakkopullaa.
– Tykkään ihan hirveästi musiikin tekemisestä. Se on minulle koko elämä, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että kyllästyisin siihen.
– Toinen syy on, etten ole järin innokas opettelemaan nuotteja, Ekholm virnistää.
Heinimaija Hirvonen
Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 12.8.2015