KORIPALLO/ Jukka Lindberg. Koripallon I-divisioonan B-lohkossa pelaava Kaarinan Ura Basket saa tulevalle kaudelle uuden päävalmentajan, kun joukkueen valmentajaduo Tapio Nieminen – Jukka Valpola vaihtaa keskenään tehtäviä. Valpola, 32, nousee päävalmentajaksi, kun Nieminen puolestaan jättäytyy työkiireittensä puristuksessa joukkueen apuvalmentajaksi.
– Roolien vaihto Jukan kanssa oli minun ajatukseni. Mielestäni Jukka sopii päävalmentajan tehtävään erinomaisesti, ja hänellä on selvä tavoite valmentajauralleen. Lisäksi oma siviilityöni vaatii juuri nyt oman osansa. Vastuuvalmentajan työ oli siten helppo siirtää Jukalle, Tapio Nieminen valottaa valmentajavaihdoksen taustoja.
Hyvä pohja tulevalle kaudelle
– Mennyt kausi oli itselleni erittäin opettavainen. Uuteen ympäristöön ja sarjaan tutustuminen vei oman aikansa alkukaudesta. Kauden edetessä sarjan vaatimustaso sekä pelaajat tulivat minulle jo varsin tutuiksi. Tämä luo hyvän pohjan ajatellen valmistautumista ensi kauteen, Jukka Valpola kertoo.
– Tavoitteena ja toiveena on, että tämän kauden pelaajarunko pysyy mahdollisimman hyvin kasassa. Joukkueessamme on potentiaalia pelata aivan sarjan kärkisijoista. Hyvän kevätkautemme jatkoksi meidän on helppo alkaa rakentaa tulevaa.
– Samalla olen kiitollinen seuran minulle osoittamasta luottamuksesta sekä iloinen saamastani uudesta, hienosta haasteesta, Valpola jatkaa.
Kohti kärkikahinoita
– Ensinnäkin iso kiitos molemmille herroille kuluneesta kaudesta!, Olen tyytyväinen, että sama valmentajakaksikko jatkaa edustusjoukkueemme peräsimessä, vaikka herrojen titteleihin tuleekin pieni muutos Laadukas valmennus on tärkein tekijä joukkueemme menestyksen turvaamiseksi. Jukalla ja Tapalla on seuraväkemme täysi tuki takanaan! Ura Basketin toiminnanjohtaja Tuukka Kavisto linjaa.
– Joukkueemme pelasi kevätkauden suorastaan hurmostilassa , joten uskon vahvasti, että pystymme Jukan johdolla jatkamaan tulevallakin kaudella nousujohteisesti. Seuramme tavoitteena on päästä sarjaportaissa ylöspäin, ja haluammekin olla jo heti syksystä kärkikahinoissa mukana, Kavisto linjaa.