
Kaarinassa vietettiin uuden, yksityisen päiväkodin avajaisia viime torstaina. Rakentajantiellä sijaitsevan 75-paikkaisen päiväkodin kaikki ryhmät ovat jo täynnä, sillä tiloihin siirtyi Piispanristillä toiminut Verkavekaroiden päiväkoti. Verkavekaroiden entisiä tiloja remontoidaan parhaillaan ensi syksynä avattavan ruotsinkielisen päiväkodin, Knattebyn, käyttöön.
Päiväkoti Verkanappulat Oy:n toimitusjohtaja Minna Takkula perusti ensimmäisen päiväkotinsa Littoisiin 16 vuotta sitten. Rakentajantielle avattu Verkavekarat on hänen 13. päiväkotinsa. Lapset ovat Takkulan mielestä pysyneet samanlaisina, mutta perheet ovat muuttuneet.
Päiväkodin lapset esittivät uusien tilojen avajaisissa englanninkielisen laulun. Valtaosassa Verkavekanappuloiden päiväkodeista tarjotaan kielirikasteista opetusta joko englanniksi tai ruotsiksi. Katso video esityksestä.
Lue lisää Kaarina-lehdestä keskiviikkona 9.3.