Traaginen Kurjat tarjoaa hitusen huumoriakin

0
Kurjat sijoittuu ajallisesti 1800-luvun alkupuolen Ranskaan. Niina Laine (vas.), Merita Seppälä, Pinja Vellinki, Ronja Raittio ja Alma Pajunen. Kuva: Mika Nurmi.
Kurjat sijoittuu ajallisesti 1800-luvun alkupuolen Ranskaan. Niina Laine (vas.), Merita Seppälä, Pinja Vellinki, Ronja Raittio ja Alma Pajunen. Kuva: Mika Nurmi.

Teatterilaisten suuri h-hetki lähestyy Kaarinassa. Minna-Stiina Saaristo-Vellingin dramatisoima ja ohjaama näytelmä Kurjat tulee ensi-iltaan Kaarina-Teatterissa 11.3. Dramaturgian pohjana on Victor Hugon romaani Kurjat, ihmisoikeuksien puolesta puhuva teos.

Yleisö pääsi jo ensi-illan alla näkemään paloja näytelmästä, jota ohjaaja luonnehtii traagiseksi. Yksittäisten ihmisten kovat kohtalot sijoittuvat ajallisesti 1800-luvun alkupuolen Ranskaan. Fiktio nojautuu historiallisiin faktoihinkin.

-Kirjoitin siihen mukaan myös huumoria, joten naurullekin on esityksissä tilaa, sanoo Saaristo-Vellinki.

Näytelmän 50 roolia esittää 32 näyttelijää, viisivuotiaasta lapsesta vanhoihin konkareihin. Kyseessä on iso voimainponnistus teatterille.

Kurjat. Kaarina-Teatteri, Viipurintie 118. Ensi-ilta pe 11.3. klo 19, esityksiä 15.5.2016 asti.

 

Lue lisää 9.3.2016 lehdestä