
Ura Basket – Korikouvot 96 – 85 (54-46)
(28 – 23, 26 – 23, 24 – 19, 18 – 20)
Ura Basketin edustusjoukkueen kausi päättyi voittoon Kouvolan Korikouvoista. Ottelun panos Uralle oli siinä, että voiton myötä vain sarjan kärkijoukkueet Honka ja Lahti jäivät voittamatta. Ura Basketin sijoitus sarjassa on seitsemäs, voittoja 15, tappioita 13. Alkukausi oli vaikea, mutta loppukaudesta nuori joukkue pelasi nautittavaa, itsevarmaa ja voittavaa koripalloa. Kehuttu Kraidon Woods lähtee loppukaudeksi Dominikaaniseen tasavaltaan, ja Ura alkaa suunnitella ensi kautta.
Lopputuloskin sen tavallaan kertoo, kaksi joukkuetta pelasi vapautuneesti, mutta Ura pystyi fyysiseen peliin, jolla se se piti Kouvot takanaan. Eikä kakkosten osumisprosentti 73,2 sekään hankaloittanut tehtävää.
Uran Jussi Kukkonen myönsi tulostaulun kertovan vapautuneesta pelistä, ja antoi tunnustuksen Kouvoille siitä, että vaikka Ura väliillä veti 15 pisteen kaulan, ei Kouvot antanut periksi. Hänellä oli selitys siihen että peli loppukaudesta oli tehokasta ja vapautunutta.
– Kraidon Woods on alun puolikuntoisuuden jälkeen päässyt kuntoon, ja on suuri palanen pelissämme, etenkin hyökkäyksessä. Hänen päästyä sisälle peliin on koko joukkueen peli vapautunut.
Toisella jaksolla Kouvot kuroi Uran johdon yhteen pisteeseen ja toistamiseen seitsemän minuuttia ennen loppua viiteen pisteeseen, mutta Ura pelasi kylmäpäisesti omaa peliään ja otti voiton.
Uran päävalmentaja Tapio Nieminen oli tyytyväinen siihen että peliminuutit ottelussa jakautuivat tasaisesti ja kuusi pelaaja ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin.
– Vähän tulee sellainen olo, että miksi kausi nyt jo loppuu, mutta me emme olleet kunnossa alkukaudesta silloin kun olisi pitänyt olla. Haikein mielin päätämme kauden just kun peli on alkanut kulkea.
Joukkueessa oli sunnuntaina monta onnistujaa, joista esiin kannattaa nostaa etenkin Joona Airenne, josta peliminuutit tällä kaudella ovat jalostaneet astetta kovemman. Kraidon Woodsin teholukemat olivat 30. Teemu Ritanotko tekee kaksi asiaa hyvin, repii levypalloja pistää palloa tarkasti koriin. Siinä on jo kaksi isoa osa-aluetta hallussa. Menetyksiä joukkueella oli nyt vain 11, mikä on voittavan joukkueen suuruusluokkaa.
Kouvojen Arttu Saarijärvi ja Ura Basketin Jussi Kukkonen kertovat näkemyksensä ottelusta