
Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 17.6.2015. Kirjoittaja Kaisu Hautamäki.
Kuusistolaisen Lyhdyn tilan rantasaunassa löylytellään jo kolmannessa sukupolvessa. Tilan saunomiskulttuuriin on aina kuulunut saunavihta, ja suvun oma vihdanteko-ohje on kulkeutunut isältä pojalle. Lyhdyn isäntä Vesa Riihihuhta suostui opettamaan, miten kootaan hänen kokemuksensa mukaan paras vihta. Kaikki materiaalit saadaan metsästä, ja oksatkin Riihihuhta katkoo paljain käsin.
Riihihuhta oli kokenut vihdantekijä jo pikkupoikana.
– Isäni ei nauttinut saunasta, jollei ollut vihtaa. Hän oli tunnettu siitä. Teimme talviksi häntä varten viisikymmentä vihtaa, jotka kuivatimme puuvajan orrella, Riihihuhta muistelee.
Isän opit eivät ole Riihihuhdalta unohtuneet. Esimerkiksi isän mukaan vihdasta saa pehmeämmän ja kestävämmän, kun sitä kääntelee hetken kiukaalta nousevassa vesihöyryssä ennen vihtomista. Vihtaa ei myöskään saa koskaan unohtaa löylyyn kuivumaan, vaikka itse menisi vain nopealle jäähylle.
Riihihuhdan mukaan saunan kuuluu olla riittävän lämmin, jotta vihta puree.
– Vihtomisen pitää pikkuisen nipistellä, jolloin ihon pintaverenkierto paranee, hän tietää.
1. Paras puu vihdan tekemiseen on nuori koivu. Jos haluat vihdasta vahvan, laita vihdan keskelle muutama lehdekäs tammenoksa. Kerää käteensopiva määrä ohuehkoja koivunoksia, ja asettele oksat vihdan varren suuntaisesti, ei ulospäin harottaen. Tarkista, ettei oksissa ole varistavia kukintoja.
2. Vihtaa koossa pitävää, koivunoksasta tehtyä lenkkiä kutsutaan vittakseksi. Tee vittas vihtaa pidemmästä, noin metrin mittaisesta oksasta. Poista vittaksesta lehdet oksan korkeinta kohtaa lukuun ottamatta. Pehmennä oksa kiertämällä vartta itsensä ympäri koko matkalta vähän kerrallaan. Vittaksen pehmentäminen on vihdan teon tärkein osa.
3. Ota vihta kainaloon. Aseta vittaksen lehtinen pää muiden vihdan oksien joukkoon, ja sitten kierrä vittas vihdan tyvestä kahvan ympäri ja kiristä se tiukalle solmulle. Pyöritä vittas kymmenen sentin päähän vielä samanlaiselle solmulle. Jos vittas on tarpeeksi pitkä, voit pujottaa sen häntäpään ripustuslenkiksi. Lenkki pysyy, kun sujautat vittaksen pään kireän solmun alle.
Osaatko tehdä kukkaseppeleen? Lue ohjeet Kaarina-lehdestä 22.6.