Kaarinassa Voudinkadulla tapahtuneen henkirikoksen tutkinta etenee. Poliisi pyysi apua aiemmin päivällä kahden rikoksesta epäillyn etsimiseen. Miehet on nyt saatu kiinni.
Poliisin mukaan miehet tavoitettiin tänään torstaina 14.7. puolen päivän aikaan Turun Haritussa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Poliisi kiittää kaikkia asiassa avustaneita ja vihjeitä antaneita henkilöitä sekä mediaa. Poliisi toivoo edelleen, että rikoksesta jotain tietävät ilmoittavat tietonsa poliisin vihjenumeroon 050-3498995.
Vuonna 1984 syntynyt kaarinalaismies sai surmansa Voudinkadulla kerrostalon yksityisasunnossa tiistain vastaisena yönä hieman puolen yön jälkeen. Mies surmattiin poliisin mukaan raakaa väkivaltaa käyttäen. Asunnossa oli tapahtumahetkellä useita henkilöitä. Alkutietojen mukaan päihteillä on ollut osuutta rikokseen.