Kadonneeksi ilmoitetusta Vesa Riihiluomasta ei ole toistaiseksi varmoja tuoreita havaintoja. 49-vuotiasta miestä on etsitty keskiviikkoillasta saakka Piikkiössä. Lounais-Suomen poliisi kertoo tuoreimmassa tiedotteessaan, että etsinnät ovat keskittyneet Toivonlinnan alueelle sekä vesialueelle Piikkiön- ja Paimionlahdelle. Poliisi on tarkastanut myös muutamia kiinteistöjä ja asuntoja.
Kadonneesta on saatu kaksi tuntomerkkeihin perustuvaa yleisöilmoitusta, joihin liittyvät henkilöt poliisi on tavoittanut ja tarkistanut.
Etsintään on osallistunut poliisin lisäksi Rajavartiolaitoksen helikopteri sekä kymmeniä vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijöitä. Poliisi jatkaa etsintöjä niin kauan kuin kadonneen ja hädässä olevan voidaan olettaa löytyvän elossa. Etsintää jatketaan toistaiseksi siis myös yön aikana.
Riihiluoma tunnetaan Eurooppa 3 -yhtyeen laulajana. Miehen muusikkotaustasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.