Mies jäi kolmannen kerran vuorokauden sisään poliisille kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Kaarinassa, kertoo poliisi. Poliisi takavarikoi hänen kuljettamansa henkilöauton sunnuntaina.
Poliisin puhallusratsioissa lauantai-illan ja yön sekä sunnuntain aamupäivän aikana jäi kiinni yhteensä 7 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Turun, Kaarinan ja Naantalin alueella.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi pysäytti henkilöauton Kaarinan Hovirannassa. Päihtyneenä ollut mieskuljettaja toimitettiin poliisilaitokselle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,78 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina illalla Piikkiössä syttyi omakotitalossa palo. Poliisi on aloittanut esitutkinnan tapauksesta, sillä palossa on syytä epäillä rikosta. Palossa aiheutui aineellisia vahinkoja.