Poliittinen ja ajankohtainen satiiri ovat harvinaista herkkua varsinaissuomalaisissa lehdissä. Lehdet julkaisevat omien toimittajiensa ja ulkopuolisten avustajien kolumneja, joiden aihepiirit vaihtelevat maailmanpolitiikasta arjen sattumuksiin, mutta ajankohtaisille ilmiöille irvailevia pakinoita on vähän.
Salolainen toimittaja Asko Lehtonen on koonnut Pakinalähetys-nimiselle nettisivustolle varsinaissuomalaisten lehtien pakinoitsijoiden ja pakinoita julkaisevien päätoimittajien haastatteluja.
– Pakinoiden vähäisyys ei johdu siitä, että huumori olisi lehdissä kiellettyä. Kun haastattelin päätoimittajia aiheesta, he totesivat, että pakinat olisivat tervetulleita, jos niitä kirjoitettaisiin, kertoo Lehtonen.
Lehtonen kertoo kelpuuttaneensa sivuille vain oikeasti hauskat ja pirulliset palstat. Kaarina-lehden Pahimus läpäisi Lehtosen seulan kirkkaasti.
“Huumoria kannattaa viljellä”
Lehtosen mukaan pakinatyylistä kirjoittelua esiintyy internetissä erilaisilla sivustoilla, ja monen tuttavapiiriin kuuluu varmasti Facebook-pakinoitsijoita ja Twitter-humoristeja. Televisiosta löytyy Noin viikon uutisten ja Uutisraportin kaltaisia satiirisia ohjelmia, ja verkossa on uutisia parodioivia sivustoja.
– Aivan samalla tavalla kuin lehdet pyrkivät pitämään kiinni lukijoistaan luotettavalla uutisoinnilla, niiden kannattaisi myös viljellä huumoria. Tiedotusvälineille tekee hyvää nauraa välille itselleenkin ja vakiintuneille journalistisille kerrontatavoille, Lehtonen muistuttaa.
Sivusto avautuu huomenna perjantaina
Pakinalähetys-sivusto avautuu Turun kirjamessujen ensimmäisenä päivänä, perjantaina 30. lokakuuta. Sivustoa päivitetään ja laajennetaan säännöllisesti. Osoite on: http://pakinalahetys.blogspot.fi/.
– Katsaus ei ole täydellinen. Otan mielelläni vastaan ilmiantoja kirjoittajista, joita epäillään satiirista ja muusta piruiluista, Lehtonen sanoo.
Asko Lehtonen on Salon Seudun Sanomien toimittaja, joka seuraa työkseen paikallista kunnallispolitiikkaa ja pakinoi viikoittain. Lehtonen on julkaissut kolme runokokoelmaa ja yhden pakinakokoelman.