Piikkiöläinen Markus Sillanpää voitti drinkkien teon maailman mestaruuden Tokiossa, kertoo TS Ruoka -verkkosivusto. Kisa ratkesi torstaina. Sillanpäällä on takataskussaan jo kolme Suomen mestaruutta.
Piikkiöläinen on kautta aikain neljäs suomalainen maailmanmestari.
– Tuntui siltä että kaikki se kova työ minkä olin tehnyt ja kaikki stressi laukesivat kun kuulin tulokset. En ensin uskonut sitä todeksi, kysyin että minä vai? Hyvä että jalat pysyivät alla, viestitti Sillanpää tunnelmiaan Tokiosta TS Ruoka -sivustolle.
Markus Sillanpää kilpaili Tokiossa after dinner eli jälkiruokadrinkit-sarjassa sacherkakun makuisella drinkillään. Juotavassa kakussa oli muun muassa rommia, aprikoosilikööriä, kanelisiirappia ja tummaa suklaalikööriä, kertoo HS Ruoka -sivusto.
– Jotta sain juoman makeuteen vastapainon, käytin siinä myös appelsiini- ja suklaabitteriä, kertoo Sillanpää Helsingin Sanomille.
Koristeena juomassa oli kanelitanko, johon oli liitetty muun muassa appelsiininkuoresta tehty kukka.
– Jos haluaa voittaa, kokonaisuus ratkaisee. Kaikki lähtee siitä, että kilpailujuoman on maistuttava hyvältä, mutta pelkkä hyvä maku ei riitä voittoon. Tekniikan on oltava kunnossa, juoman pitää tuoksua hyvältä, koristeen pitää sopia juomaan. Värin ja maun pitää pelata yhteen, analysoi Sillanpää ennen kisaan lähtemistä TS Ruoka -sivustolle.
Lue koko juttu TS Ruoka -sivustolta