Muodostelmaluistelusta hopeaa ja pronssia Kaarinaan

0

Kaarinan Taitoluistelijoiden SM-joukkueet toivat seurahistorian ensimmäisen hopea- ja pronssimitalin Kaarinaan. Samalla joukkueet lunastivat SM-finaalipaikat heti kilpailukauden avauskilpailussa.

Perinteisesti lauantaina kilpailuohjelmassa olivat SM-noviisien vapaaohjelmat kahdessa lohkossa sekä SM-junioreiden ja SM-senioreiden lyhytohjelmat. 2. lohkossa kilpaileva SM-noviisijoukkue Diamond Edges onnistui suorituksessaan sijoittuen toiseksi pisteillä 51.15. SM-noviisisarjan voitti Finettes (HTK) pisteillä 59.51. Kolmanneksi tuli Valley Bay Synckhronics (ESJT) pisteillä 47.52.

”Huikea viikonloppu! Noviisit ovat upeita nuoria kilpaurheilijoita, joiden hyvä asenne harjoitteluun ja onnistunut suoritus palkittiin hopealla. Joukkue on erityisen rohkea esiintymään ja eläytymään musiikkiin, millä erotuimme joukosta. Myös ohjelma sai hyvää palautetta”, iloitsee valmentaja Siiri Eskelinen.

SM-juniorijoukkue Dream Edges lähti sunnuntain vapaaohjelmaan sijalta 5 pisteillä 45.93. Sunnuntaina joukkue paransi ennestään hyvää sijoitustaan kolmanneksi pisteillä 128,69. SM-junioreiden sarjan voitti Musketeers (HL) pisteillä 143,83. Toiseksi sijoittui Team Fintastic) pisteillä 142.38.

”Junnut ovat tehneet valtavasti töitä ja tehneet historiallisen nopean nousun. Tasan kolme vuotta sitten lähdettiin aika nollasta ja nyt mitaleilla. Menestyksen takana on joukkueen kova tahto ja Tarmo. Luistelijat ovat fiksuja ja ahkeria kilpaurheilijoita. Tällä kaudella onnistuimme hyvin ohjelmien koreografioissa. Saimmekin niistä paljon kiitosta”, summaa Siiri Eskelinen Dream Edges joukkueesta.

SM-senioreiden sarjan voitti Rockettes (HTK) pisteillä 194,62. Toiseksi Team Unique (HSK) pisteillä 189,77 ja kolmanneksi Marigold Ice Unity (HL) pisteillä 183,86.

”Tämä oli hieno alku kaudelle ja antoi paljon lisää itseluottamusta ja energiaa treenaamiseen kohti kauden tärkeimpiä koitoksia”, huikkaa vielä Siiri. Seuraavan kerran kaarinalaisjoukkueet nähdään kilpajäillä 3.-4.12.2016 2. SM-valintakilpailussa Helsingissä.

Jäällä Cruella de Vill. Edessä: Emma Rantamäki, Aava Virkki, Venla Ylimaa. Keskellä: Elsa Virta, Tiia Vuorenpää, Aino Suvanto, Emilia Palken. Takana: Ronja Ojala, Iita Nyrhilä.
Jäällä Cruella de Vill. Edessä: Emma Rantamäki, Aava Virkki, Venla Ylimaa. Keskellä: Elsa Virta, Tiia Vuorenpää, Aino Suvanto, Emilia Palken. Takana: Ronja Ojala, Iita Nyrhilä.