Arkiston aarteita: Littoisissa uhkailtu yliajamisella ja sorkkaraudalla (14.10.2015)

0

Heinimaija Hirvosen kirjoittama juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 14.10.2015. Aihe on jälleen ajankohtainen, koska kiistaan on keksitty uusi ratkaisu. Siitä lisää 18.1. Kaarina-lehdessä.

Arkistojuttu:
Nuorisotyöntekijä Kati Koskinen sai kesälomilta palattuaan viestiä, että moponuoriso kaahailee Littoisissa yötä myöten ja pitää asukkaita hereillä. Kyse on ikuisuusongelmasta, mutta tänä syksynä tilanne on kärjistynyt. Vanhemmat pelkäävät pienten lastensa jäävän mopojen alle. Osaa aikuisista ärsyttää myös nuorten parveilu monitoimitalon, kaupan ja koulun pihalla.

Tilanteet ovat äityneet sanaharkoiksi ja uhkaavaksi käyttäytymiseksi. Nuoret ovat uhkailleet yliajamisella ja aikuiset heilutelleet sorkkarautaa.

– Pahinta, mitä korviini on kantautunut, on että nuoret ovat jopa räjäytelleet itse tekemiään putkipommeja pururadan varrella, Koskinen kertoo.

Kokoomuksen valtuustoryhmä teki syyskuussa aloitteen yhteisten pelisääntöjen luomiseksi nuorten ja muiden asukkaiden välille. Aiheesta keskustellaan tänään keskiviikkona Littoisissa järjestettävässä asukasillassa.

Nuorisotyöhön tarvitaan lisäkäsiä

Nuorisopalvelujohtaja Esa Kanervan mukaan liikennekäyttäytymisestä on puhuttu kaikilla Kaarinan viidellä nuorisotalolla ja nuoria on jututettu myös ulkona. Liikennekäyttäytymiseen liittyen on oltu yhteydessä kyläpoliisiin, jota on nähty Littoisissa nyt tavallista useammin.

– Nuoria ei voi kieltää kokoontumasta. On hyvä, että parveillaan fyysisesti, eikä pelkästään somessa. Meillä pitäisi vain olla enemmän nuorisotyöntekijöitä ja tilat useammin auki, jotta nuorten ei tarvitsisi kokoontua kauppojen pihalla, Kanerva peräänkuuluttaa.

Hänen mukaansa nuorisotyöntekijöitä tarvittaisiin nykyisen viiden sijasta kymmenen, jotta työntekijät voisivat tehdä myös katutyötä. Esimerkiksi Raisiossa ja

Turussa nuorisotyöntekijä ei koskaan työskentele talolla yksin. Täällä nuorisotilassa saattaa parhaimmillaan olla 40-50 nuorta yhtä työntekijää kohti.

– Minä osaan puhua rauhoittavasti nuorille ja mielestäni olen työssäni hyvä, mutta välillä melkein toivon, että minulle sattuisi täällä jotakin pientä, että tilanne ymmärrettäisiin, Koskinen huokaa.

Kasvatustyötä ei voi ulkoistaa

Sekä Koskinen että Kanerva pitävät valtuustoaloitetta siinä mielessä hassuna, että siinä oletetaan nuorisotoimen ratkaisevan ongelmat. Molempien mielestä kasvatustyön pitää lähteä kotoa. 15 vuotta nuorisotyötä tehnyt Koskinen on huomannut kodeissa selvän muutoksen. Monia nykyvanhempia ei yksinkertaisesti kiinnosta, mitä heidän teininsä tekee. Nuoret jätetään enenevässä määrin selviytymään yksikseen.

– Olen mielelläni nuorisotyöntekijänä apukasvattaja, mutta minun tehtäväni ei ole olla toisten ihmisten lasten ensisijainen kasvattaja. Minä en ole heitä synnyttänyt, Koskinen toteaa napakasti.

YouTubesta löytyy videoita, joissa Littoistentietä pitkin kaahataan mopolla 90 kilometrin tuntivauhtia. Sellaisestakin Koskinen on kuullut, että isän kanssa on yhdessä viritetty mopoa. Eniten Koskista huolestuttaa vanhemmat, jotka sanovat, etteivät voi nuoren käytökselle mitään.

– Vanhemmilla on valta ottaa mopon avaimet pois tai olla antamatta bensarahaa, hän muistuttaa.

 

Lue lisää 18.1.2017 lehdestä