Arkiston helmiä: Tarkka sävelkorva on äideiltä peritty

0
Tiia Välikangas (edessä oik.) voitti pikkuserkkujensa Josefiinan ja Julian kanssa Ponnahdus pinnalle -kilpailun syksyllä 2015.

Poikkeuksellista lahjakkuutta. Tytöillä on todella tarkka sävelkorva.

Näin hehkutti laulaja Johanna Pakonen tämänvuotisen Ponnahdus pinnalle -kilpailun voittanutta, Three Voices -nimistä tyttötrioa. Yhtyeessä laulavat littoislainen Tiia Välikangas, 15, ja hänen Ruskolla asuvat pikkuserkkunsa Julia, 17, ja Josefina Välikangas, 15.

Erinomainen sävelkorva on tullut Välikankaiden tapauksessa synnyinlahjana. Pikkuserkusten äidit ovat laulaneet yhdessä kaksiäänisesti. Julian ja Josefinan isä kertoo lastensa hyräilleen virheettömästi kokonaisia lauluja ennen kuin he osasivat puhua. Jo taaperoikäisenä Julia oli kirkkokonsertissa huomannut esiintyjän poikenneen nuotista.

– Olemme laulaneet koko ikämme, mutta kolmiäänisesti viimeiset 3-4 vuotta, tytöt kertovat.

Matin ja Tepon jalanjäljissä

Ponnahdus pinnalle -kisa on nostanut esiin Matin ja Tepon, Janne Tulkin, Kirsi Rannon ja Tamara Lundin kaltaisia tähtiä. Kilpailussa oli tyttöjen mukaan myös tänä vuonna kova taso. Osallistujien joukossa oli ammattilaulajia.

Kolmikko oli varautunut siihen, ettei pääse alkukarsinnoista kymmenen finalistin joukkoon.

– Siinä vaiheessa, kun kuulimme olevamme kolmen parhaan joukossa, voitto rupesi tuntumaan mahdolliselta. Ajattelimme, että jos jollakin pärjäämme, niin erilaisuudella, Julia Välikangas taustoittaa.
Palkinnoksi voitosta tytöt saavat mahdollisuuden demon tekemiseen. Tytöt eivät tunnusta tavoittelevansa ammattimuusikon uraa, mutta eivät

pidä sitä myöskään poissuljettuna. Jos ura lähtee nousuun, sen pitää tapahtua yhdessä.

– Yhdessä laulaminen on meille se juttu. Se tekee meistä erilaisia. Yksinlaulajia on jo ennestään paljon.

Persoonina erilaisia

Tyttöjen äänet soivat kauniisti yhteen, mutta persoonina he ovat erilaisia. Julia kuvailee olevansa pikkusiskoonsa verrattuna rauhallinen ja tunnollinen. Josefina taas on vilkas ja sosiaalinen, pikkuserkku Tiia arvelee olevansa luonteeltaan jotakin siskosten väliltä.
Riitoja heille tulee harvoin, sillä jokaisella on oma tärkeä roolinsa kokoonpanossa. Kukin saa vuorollaan päättää, mitä kappaleita harjoitellaan.

Tytöt harjoittelevat kerran viikossa laulunopettajansa Seppo Mäkikallin johdolla. Sen lisäksi he laulavat useita tunteja viikossa yhdessä ja erikseen. Julian ja Josefinan isä toteaa, että kotona soi koko ajan.

– Musiikki antaa voimaa ja iloa, se nostaa fiilistä, mutta sen avulla pystyy myös rauhoittumaan. Oikeastaan se antaa ihan kaikkea, Julia Välikangas kuvailee.
Ovatko tytöt nykyisin parempia kuin äitinsä? Kysymys saa huoneessa aikaan valtavan naurunremakan.

– Joissakin asioissa kyllä. Ehkä esiintymisessä on vielä opittavaa. Ja äidit huomauttavat aina, jos lausumme jonkin sanan väärin.

Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 30.9.2015.  Juttuun haastateltu Tiia Välikangas kisaa parhaillaan  The Voice of Finland -laulukilpailussa.