Menestystä ja sääntökirjaan törmäämistä

0

Turussa luisteltiin viikonloppuna muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 2. kilpailu.  Kaarinan Taitoluistelijoiden minorijoukkue Golden Edges sijoittui kolmanneksi pisteillä 35,57 (ISU) ohjelman loppuun osuneesta epäonnisesta kaatumisesta huolimatta. Sarjan kärki oli tasavahva ja pisteet olivat tiukassa. Voiton vei MiniMints (HTK) pisteillä 37,62 ja toiseksi sijoittui Rainbows (ETK) pisteillä 35,72.

”Joukkueiden sitoutuminen lajiin ja ilolla tehty tinkimätön harjoittelu palkittiin.”

Valmentaja Janita Louhelainen luonnehtii kisaa seuran kannalta kokonaisuudessaan hyvin onnistuneeksi. Valmentajan on helppo olla tätä mieltä.  Kilpailussa seuran kansallisten sarjojen joukkueet osoittivat huimaa kehitystä. Golden Edgesin menetyksen lisäksi aikuisten sarjassa kilpaileva Vintage Edges luisteli siistin ohjelman ja sijoittui kauden parhaalla ohjelmallaan pronssille, tämän kauden ennätyspisteillä 70,20 (MUPI). Suorituksellaan joukkue lunasti paikan kansallisten sarjojen 3. kilpailuun.  Kauden päättävä kilpailu käydään Espoossa 18.–19.3.2017.

Suuressa 19 joukkueen tulokassarjassa seuran Little Edges-joukkue iloitsi kauden ennätyspisteistä 72,60 (MUPI), jotka toivat joukkueelle neljännen sijan. Nuorempi tulokasjoukkue Mini Edges kartutti tapahtumassa tärkeää kilpailukokemusta sijoittuen sijalle 19. Sparkle Edges kolaroi läpimenossa ja törmäsi suorituksessaan sääntökirjan määräyksiin. Joukkue sai meikistään pistevähennyksen sijoittuen lopulta kansallisten noviisien sarjassa sijalle 9., pisteillä 57,80 (MUPI).

Kovatasoista ja luistelijamäärältään kauden suurinta muodostelmaluistelukilpailua isännöi naapuriseura Turun Riennon Taitoluistelu.

Vaahteramäen iloiset Iidat. Kuva Ville Vairinen.