
Piikkiön yhtenäiskoulun ensimmäinen hygieniapassikurssi sai melkoisen suosion. Noin sata oppilasta ilmoittautui mukaan vapaaehtoiselle kurssille, jonka päätteeksi oppilaat osallistuvat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran viralliseen hygieniapassi-testiin.
– On ennenkuulumatonta, että väkeä tulee näin paljon. Yleensä olen opettanut kouluissa parinkymmenen henkilön ryhmiä, päivittelee kurssia vetävä Annukka Reponen.
Innostusta selittää kova kilpailu kesätyöpaikoista. Oppilaiden joukossa lähti leviämään sana, että kesätyöhaussa esimerkiksi jäätelön- tai marjanmyyjän paikan saa todennäköisimmin se, jolla on hygieniapassi, vaikka passi ei olekaan pakollinen alle kolme kuukautta kestävässä työssä. Lue lisää 10.5.2017 lehdestä