Perussuomalaisten Janne Aso siirtyy kokoomukseen

0

Kesäkuun lopussa Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajan tehtävistä luopunut Janne Aso on eronnut puolueesta ja hyväksytty kokoomuksen jäseneksi. Aso toimii Kaarinassa kaupunginvaltuutettuna ja –hallituksen jäsenenä. Kokoomuksen Kaarinan valtuustoryhmän koko kasvaa näin kuuteentoista valtuutettuun.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo toivottaa Janne Ason tervetulleeksi Kokoomuksen toimintaan.

Henkilökohtaiset eriävät näkemykset perussuomalaisissa vaikuttivat uuden puolueen valintaan. Ason mukaan yhteiskunnallisia asioita on hoidettava monella saralla ja nyt perussuomalaiset ovat jumiutumassa yhden asian liikkeeksi. Yhteydenottoja Aso alkoi saada kesäkuun puolen välin jälkeen useasta eri puolueesta.

– Sanotaan näin, että se oli lämmittävää, kun useat puolueet olivat kokeneet tapani tehdä politiikkaa hyvän yhteistyön hedelmiä kantavaksi ja arvostivat osaamistani.

Aso kertoo miettineensä itselleen sopivaa puoluetta parin kuukauden ajan.

– Kokoomus on puolueena uskottava keskustaoikeistolainen kansanpuolue ja vaikuttava toimija, jonka tehtävänä on parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia sekä kehittää yhteiskuntaa, hän perustelee valintaansa.

Aso on harkinnut omaa poliittista kotiaan siitä asti, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi 10. kesäkuuta, ja sen jälkeen 22 puolueen kansanedustajaa irtautui perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Heistä 20 muodostivat oman Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän. Jälkeenpäin irtautuneista perussuomalaisiin palasivat Ritva Elomaa ja Arja Juvonen, lisäksi Veera Ruoho siirtyi kokoomukseen.

– Päätös oli raskas ja mieli haikea. Puolueen vaihtoon liittyy aina dramatiikkaa. Siirtymiseen vaadittiin voimaa. En ole muuttunut ihmisenä, tavoitteet ovat samat, ja se minkä olen kuntapolitiikassa luvannut hoitaa, niin sen teen, Aso sanoo.