”Ei haittaa, vaikka verhot ovat rikki – ikkunoissa on jääkukkapitsiä”
30 vuotta sitten Kaarinassa oli poikkeuksellinen huutokauppa. Emigrantteina Pietarista muuttaneen Thiessin perheen viimeiset jäsenet olivat menehtyneet, ja heidän omaisuutensa oli kaupan.
Thiessien asuttama Solgårdin huvila Littoisissa oli hutera ja huonokuntoinen, ja siellä ajan kuvailtiin pysähtyneen 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin. Kaarinan kunta ei halunnut lunastaa rakennusta itselleen.
Näytelmäkirjailija Pirjo-Riitta Tähti-Wahl ei ollut kuullut Thiesseistä mitään – vielä. Hän matkusti huutokaupan jälkeen Raumalle, ja eräässä kotimuseossa hänen ystävänsä alkoi harmitella, miksi Kaarina ei museoinut Solgårdin ainutlaatuista emigranttihuvilaa.
– Samalla matkalla osui kioskissa silmiini Kodin Kuvalehti, jonka kannessa oli kuva Thiessin sisaruksista. Sen jälkeen sisarusten tarina ei jättänyt minua rauhaan.
Tähti-Wahl päätyi kysymään apua maakunta-arkistosta. Siellä hänelle tuotiin kasa pahvilaatikoita ja muovikasseja: kaikki paperimateriaali, minkä arkisto oli haalinut kovassa kiireessä Thiessien kotoa ennen huutokauppaa.
– Kasseissa oli kirjeitä, sairaalaraportteja, karamellipapereita, keksipakettien kääreitä, kaikkea mahdollista, Tähti-Wahl kuvailee.
– Sain olla ensimmäinen, joka kävi ne läpi. Kirjeitä lukiessani tiesin heti, että nyt olen sellaisen aiheen äärellä, joka tulee eteen vain kerran elämässä.
Tähti-Wahl kirjoitti kirjeiden pohjalta näytelmän Rakkaudella sisaresi. Se kantaesitettiin Kaarina-Teatterissa vuonna 1993, ja hänen kirjansa sisaruksista julkaistiin vuonna 2000.
Tänä syksynä, osana Suomi 100 -juhlavuotta, näytelmä palaa Kaarina-Teatterin näyttämölle.
”Minä olen varma, että kaikki vielä muuttuu. Bolsevikit antavat meille meidän omaisuutemme takaisin, ja ehkä saamme muuttaa jopa Pietariin. Ajattele, pappa, millaista olisi päästä Pietariin taas. Marion, muistatko Kesäpuiston?”
Pietarissa Thiessin perhe oli kuulunut hienostoon. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua ja Venäjän alkaessa kuohua saksalais-venäläinen perhe ennakoi, että kotimaassa ei olisi enää turvallista ja hankki Littoisista huvilan. Isä, äiti, äidinäiti ja viisi teini-ikäistä lasta muuttivat Suomeen vuonna 1916.
Isän, Johnin, liikeyritys oli jäänyt Pietariin. Suomessa hän ei saanut liiketoimiaan sujumaan, ja seurapiirielämään tottunut perhe joutui elämään hyvin vaatimattomasti. Perheenjäsenet myivät sukuaarteitaan ja tekivät erilaisia palkkatöitä, joita he häpeilivät.
Kymmenen Suomen-vuoden jälkeen isä ei enää kestänyt. Hän ampui itsensä Solgårdin huvilan piharakennuksessa vuonna 1927.
Perheestä huolehtiminen kaatui ainoalle pojalle, Victorille, joka yritti löytää tulolähteitä, onnistumatta. Kolme vuotta isänsä kuoleman jälkeen hän hirtti itsensä hotellissa Helsingissä.
”Pietarissa kaikki sujui melkein itsestään. Näillä on täällä aivan erilainen tapa toimittaa liiketointaan. Minä en ymmärrä heitä. Minä olen yrittänyt, mutten pysty.”
Tähti-Wahl miettii, että Thiessin perheellä oli vaikeuksia löytää uudessa kotimaassa paikkaansa hyvin samalla tavoin kuin nykyisilläkin maahanmuuttajilla.
– Sopeutuminen erilaiseen kulttuuriin tuottaa ristiriitoja, eikä ole helppoa asettua varakkaista oloista niukkaan elämään, hän kommentoi.
Tähti-Wahl luki kirjeitä, joita perheenjäsenet olivat kirjoittaneet englanniksi, saksaksi, ranskaksi, ruotsiksi, venäjäksi, italiaksi, myöhemmin suomeksikin. Perheen huolet olivat raastavia.
– Koin lukiessani surua, hämmästystä, huvittuneisuutta, järkytystä – koko tunneskaalan.
”Minä hankin takaisin teidän korunne ja kauniit pukunne, äiti. Meillä on taas palvelijoita ja kuulumme tsaarin seurapiiriin. Me saamme taas elää arvomme mukaan.”
Johnin ja Victorin kuolemaa seurasi lisää tragedioita: perheen toiseksi nuorimman tyttären Marionin mielenterveys horjui. Hän joutui 1930-luvulla mielisairaalaan ja eli laitoksissa elämänsä loppuun vuoteen 1968.
Nuorin tytär Edna ei myöskään jaksanut. Hän teki vuonna 1958 itsemurhan huvilassa veitsellä. Äiti Eleanor joutui löytämään verisen tyttärensä. Äidinkin kunto huononi, ja lopulta kunta vei hänet vastoin perheen tahtoa kunnalliskotiin. Hän menehtyi vuonna 1962.
Lopulta jäljellä olivat vain kaksostytöt, Nora eli Eleanor nuorempi sekä Rina eli Irene.
”Rina ehkä pystyy todistamaan, että meidän sukumme juontaa suoraan kuninkaallisista. Se on minun ainoa toivoni. Silloin minä tietäisin, mikä minä olen. Minun elämälläni olisi sittenkin joku merkitys. Minä olisin arvokas.”
Nora ja Rina elivät Littoisissa rapistuvan loiston keskellä. Heille tuotti lohtua se, että he olivat todennäköisesti sukua Skotlannin kuninkaallisille.
– He kehittivät oman tapansa selviytyä, Tähti-Wahl pohtii.
Huvila rappeutui rappeutumistaan, mutta kunnostustöiden sijaan sisarukset palkkasivat naapurin pojan kuuluttamaan heidät nimeltä, kun he laskeutuivat nitisevia ja natisevia portaitaan ottamaan vieraitaan vastaan. Likaisia lautasia kerättiin kellariin, koska niitä ei jaksettu tiskata. Kaikkialle levitettiin tuhkaa, jotta näkyisi, onko huvilassa käynyt varkaita. Lämmitys reistaili eikä lämmintä vettä aina ollut, joten sisarukset hoitivat henkilökohtaista hygieniaansa pumpulitupoilla ja Eau de Colognella.
Tähti-Wahl kertoo, miten pöyristyneinä sisarukset kirjoittivat siitä, että viranomaiset tulivat sisään rakennukseen ja vaativat muutoksia muun muassa palomääräysten vuoksi. Heidän oli mahdotonta ymmärtää, että kunnalla voisi olla heidän yksityisasioihinsa mitään sanomista.
Sisarukset ja littoislaiset suhtautuivat epäluuloisesti toisiinsa. Toisaalta myös ystävyyssuhteita alkoi vuosien mittaan rakentua. Paikalliset kutsuivat heitä lintuneideiksi.
Sitten tuli talvi 1986–1987. Siitä talvesta Tähti-Wahlin näytelmän käsikirjoitus alkaa.
Pakkaset pysyivät kolmessakymmenessä asteessa usean viikon ajan. Thiessin sisarusten huterasta talosta meni sähköt, ja lämmitys lakkasi toimimasta. Sisarukset kylmettyivät pahasti. Ensin menehtyi Rina, muutaman kuukauden kuluttua Nora.
”Nyt ei haittaa, vaikka pitsiverhot ovat rikki, meillä on ikkunoissa jääkukkapitsiä.”
Lainaukset näytelmästä Rakkaudella sisaresi.
Rakkaudella sisaresi Kaarina-Teatterissa
Ensi-ilta 7.10. kello 17. Viimeinen esitys 16.12. kello 15.
Käsikirjoitus Pirjo-Riitta Tähti-Wahl, ohjaus Valtteri Roiha.
Sisaruksia nykyisyydessä esittävät Kristiina Koljonen ja Erica Selin, menneisyydessä Mari Backman ja Anne Höglund. Muissa rooleissa Tom Flinkman, Mikko Jäästö, Jarmo Kujala, Juha Lettinen, Tuire Mäkeläinen, Risto Nurmio, Kari Rantanen, Paula Rantanen, Elina Toivanen ja Helena Virtanen.
Teksti: Maria Kesti
Juttu on julkaistu Kaarina-lehdessä 6.9.2017.