Kaarinaan 16 miljoonaa euroa veronpalautuksia

0

Kaarinaan tuleva veronpalautuspotti kasvaa selvästi viime vuodesta. Viides joulukuuta kaarinalaisten palautusta saavien tileille maksetaan yhteensä 15,9 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaava summa oli 14 miljoonaa euroa.

Veronpalautuksia tulee lähes 21 000 kaarinalaiselle. Keskimäärin palautus on 765 euroa, kun kokonaissumma jaetaan tasan palautusten saajien kesken.

 

Alueen ostovoimaan veronpalautukset vaikuttavat laajemminkin. Turkulaisille palautuksia tulee yhteensä yli 85 miljoonaa euroa, lietolaisille yli 9 miljoonaa euroa ja paimiolaisille 5,5 miljoonaa euroa.

Verohallinto kertoi torstaina ennakkotietoja vuoden 2016 verotuksesta. Henkilöiden ja yritysten tarkat verotiedot julkaistaan ensi viikon keskiviikkona.

 

Veronpalautusten vastapainoksi veronmaksajia muistetaan myös mätkyillä. Jäännösveroa joutuu maksamaan reilu 3 800 kaarinalaista. Koko kaupungista jäännösveroa on maksettava yli 7,2 miljoonaa euroa.

Jäännösveroja joutuu usein maksamaan, jos henkilö on saanut myyntivoittoja, joita ei ole osannut ennakoida. Tämä on Verohallinnon pääanalyytikon Aki Savolaisen mukaan tyypillinen tapaus.

Veronpalautusta taas syntyy monista erilaisista syistä. Yksi on Savolaisen mukaan se, että tulot ovat jääneet jostain syystä ennakoitua pienemmiksi.

– Tai on esimerkiksi aliarvioitu vähennyksiä. Tyypillinen tapaus on, että on muutettu vuokra-asunnosta omistusasuntoon, eikä ole osattu vähentää omistusasunnon vähennyksiä oikein.

Myös kotitalousvähennys jää monelle veronmaksajalle palautettavaksi, eikä sitä ole etukäteen arvioitu verokorttiin.

–Työmatkakulut jätetään myös usein ennakoimatta verokorttiin, kertoo Savolainen.

Pääanalyytikko kertoo monen suomalaisen säästävän odottamalla veropalautuksia.

 

Veronpalautuksia maksetaan tänä vuonna kaikkiaan noin 2,6 miljardia euroa. Se on yli 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kertoo Verohallinto. Palautuksia maksetaan lähes 3,7 miljoonalle henkilölle.

Jäännösverojen määrä sen sijaan laski noin 60 miljoonaa kokonaissumman ollessa 1,1 miljardia. Vähennys on noin viisi prosenttia edellisestä verotuksesta.

Jäännösveroja määrättiin maksettavaksi noin 680 000 henkilöasiakkaalle.

 

Maksupäivät
  • 5.12.2017 veronpalautukset vuodelta 2016 maksetaan pankkitileille.
  • 29.11. on jäännösveron ensimmäisen erän maksupäivä.
  • Jäännösveron 2. erän eräpäivä on 1.2.2018.

Lähde: Vero.fi