Kaarinan keskustaan maalataan muraali

0

Jätesäkkeihin ja valkoisiin paperiessuihin sonnustautuneita koululaisia, maaliteloja, isoja maalipurkkeja ja läjä harjanvarsia. Keskiviikkoaamuna yksi jos toinenkin Kaarinan torin ohittava kulkija taisi hieraista silmiään (ellei lukenut aamun Kaarina-lehteä tarkasti): mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Kaarinan neljän keskustakoulun oppilaat koristelevat Kaarina Centerin pylväskujan graffitein. Reilun viikon aikana kujalle ilmestyy ainakin kukkia, joutsenia, sieniä ja Keith Haringin innoittamia ihmishahmoja. Kaikkiaan maalausprojektiin osallistuu 113 koululaista Hovirinnan ja Valkeavuoren kouluista, lukiolta ja Svenska skolanista.

Maalausurakan aloittivat Hovirinnan koulun ja ruotsinkielisen koulun oppilaat. Keskiviikkoaamupäivän aikana oppilaat pohjamaalasivat 16 pylvästä. Märkä keli saattaa aiheuttaa lisätyötä, sillä pylväitä pitkin valuva vesi pesi heti raitoja osaan pylväistä. Kuviot maalataan sabluunoiden avulla.

Kaarina Center puretaan loppukeväästä tai alkukesästä, joten taideteos jää väliaikaiseksi.

Idean muraalista keksi Kaarinan Kehitys Oy:n markkinointipäällikkö Sanna Varjanne. RTV myi maalit kaupungille puoleen hintaan. Kaarina-lehti edesauttaa seinämaalauksen syntyä antamalla RTV:lle edullista mainostilaa.

Ensi viikon Kaarina-lehdestä voit ihastella, millainen kujasta tuli.

 

Lue lisää 11.10.2017 lehdestä