
Kaarinalainen KaMu-tyttökuoro on voittanut kultaa Pietarissa järjestetyissä lapsi- ja nuorisokuorojen maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi kuorolle myönnettiin kunniakirja korkeatasoisesta taiteellisesta potentiaalista.
KaMua johtaa musiikkipedagogi Pekka Nebelung. Kilpailuohjelmistoon kuului muun muassa Zoltán Kodályn, Jaakko Mäntyjärven sekä Pekka Kostiaisen teoksia.
KaMu oli mukana kovatasoisessa kilpailussa nyt toisen kerran. Myös vuonna 2016 kotiintuomisina oli kultaa.
Tällä hetkellä KaMu-kuoroissa laulaa yli 70 lasta ja nuorta. Laulajia on enemmän kuin koskaan aiemmin. Pienimmät laulajat ovat ekaluokkalaisia, vanhimmat 20-vuotiaita.
KaMu-kuoroperhe on saanut alkunsa Valkeavuoren koulun musiikkiluokasta, jota Pekka Nebelung opetti. Laulajat halusivat jatkaa kuorossa laulamista vielä alakoulun jälkeen, joten toimintaa tukemaan perustettiin yhdistys. Tällöin kuoron ovet avattiin myös kaikille muille mukaan haluaville.
KaMu järjestää kotiinpaluukonsertin torstaina 1.3. klo 18 Kaarinassa. Konsertissa kuullaan koko kilpailuohjelmisto KaMu-tyttyökuoron esittämänä. Lisäksi mukana esiintymässä ovat myös kaikki muut KaMu-kuorojen laulajat.