Kukas kissan hännän nostaa?

1

Arvoisa toimitus, Pahimus haluaa antaa lukijapalautetta. Pahimuksen käsissä on nyt lemmikkiteemainen lehti, mutta toimittajilla tuntuu olevan melko suppea lemmikkikäsitys.

Miksi Kaarina-lehden sivuilla läähättää pelkkiä koiria? Ja ylipäätään, miksi vain hurtat kelpaavat töihin, harrastuksiin tai sosiaaliseen mediaan?

Pahimus on hieman epäileväinen koiran ylivertaisuuden ja väitetyn älykkyyden suhteen. Miksi fiksu otus kaluaisi seinää? Kovin välkkyä kuvaa ei myöskään anna se, että koira iloisesti yllättyy omistajansa kotiinpaluusta kerta toisensa jälkeen, vaikka se sama tyyppi tulee ovesta joka päivä samalla kellonlyömällä.

Laitoskaverina voitaisiin kokeilla esimerkiksi käärmettä, joka on myös älykkääksi todettu eläin. Käärmekaverin kanssa voi kaulailla aivan samalla tavalla kuin koirankin. Sihisijällä on ikäihmisiin aktivoiva vaikutus, sillä Pahimuksen tutkimusten mukaan kävelynopeus kasvaa huomattavasti käärmeen läsnäollessa. Koulukäärmeen valvovan katseen alla läksyt tulisi varmasti tehtyä.

Kultakalassa voisi olla aineksia seuraavaksi some-hitiksi. Eläin on muodikkaasti zen. Mindfulnessia hakevalle katsojalle kultakalavideo tarjoaa juuri sopivasti jännitystä: milloin se ruskea ulosteviiri oikein irtoaa kalan peräpäästä?

1 KOMMENTTI

  1. Koiranomistajat Huom! Miksi ette kerää koirankakkoja pois? Käyn päivittäin lenkillä ja ainakin Auranlaakson ja Liittoisten tienpientareilla on koirankakkakasoja ja keltaisena virtsaa. Kasat pitää kerätä pois ja voisitte potkia lunta virtsakasojen päälle. Tämä on jo suuri terveysriski ja esteettinen haitta. Olisi kaikille ulkoilijoille mukavampaa, jos tienreunukset olisivat siistejä. Järjestyslain koirakuria koskeva 14§:n mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi on koiran omistajan tai haltijan pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön. Poliisi voi antaa asiasta rikesakon.

Kommenttien lisääminen on estetty.