Hovirinnan päiväkodin Hemulit-ryhmä Tiina, Tiina ja Leena -täteineen kävelivät viime viikon tiistaina Kuusiston salmen rantajäälle nostamaan verkot. Ensin porukalla sovittiin kala-vastaavat, kuten lohi-, hauki-, silakka-, hai- ja ahven-vastaavat. Sitten lapset hakkasivat jääaukot kirveellä auki ja nostettiin verkot yhdessä. Tuloksena oli reipaasti polskiva hauki sekä yllättävän pirteä lahna. Kalojen painot ja pituudet otettiin käsituntumalla, josta erään lapsen lapsen vanttuut lienevät edelleen melkoisen kalan hajuisia. Pituusmäärettä jälkitarkistettaessa taas ei tahtonut lasten käsien mitta riittää. Jäällä verkkokalastuksen opettelun lomassa paistui grillissä makkarat ja kuumeni mehut.
– Hovirinnan päiväkodin lapset täti-ihmisineen ovat kyllä reippaita. Nimittäin matka salmelle oli kävellen suhteellisen pitkä, eikä siltikään askel näyttänyt painavan. Asenne tuntui sivullisen silmin olevan mallikasta. Päivä oli muutenkin aurinkoinen ja erityisen lämmin talvipäiväksi, kommentoi kuvat lähettänyt Juuso Ranne.