
Missä on ollut Piikkiön vanhin kirkko? Olisiko se samoilta ajoilta kuin Ravattulasta Ristimäeltä löytynyt, Suomen ensimmäinen kirkko?
Tarinoiden mukaan vanha kirkonpaikka löytyisi Rungosta Ristkankareelta. Tarinat, arkeologiset irtolöydöt paikalta, erikoinen nimi sekä maapohjan paljastuminen hakkuiden vuoksi houkuttelivat Ristimäen kaivauksista tutun arkeologi Juha Ruohosen tekemään viime kesänä Piikkiössä kaivauksia.
Niiden perusteella Ristkankareella on ollut runsaasti muinaista asutusta, mutta löydöt päättyvät rautakaudelle 900-luvun alkuun. Suomen kristillisen kirkon alkuajoilta, varhaiskeskiajalta eli 1100–1200-luvuilta ei löytynyt mitään. Alue ilmeisesti metsittyi ja pysyi metsänä noina vuosisatoina, ja seuraavia ihmisjälkiä löytyy vasta 1800-luvulta, kun Ristkankareesta tehtiin pelto.
Vaikka kirkkoa ei löytynyt, Ristkankareelta löytyi muuta kiinnostavaa – eikä toivoa kirkostakaan ole vielä menetetty. Koko alueesta tutkittiin vain pari prosenttia. Myöskään Ravattulan Ristimäeltä ei löytynyt selviä viitteitä kirkosta kahtena ensimmäisenä kesänä lainkaan.
Yllätyksiä voi siis vielä olla Riskankareella Piikkiössä edessä – jos alueen kaivauksia jatketaan.
– Päätös kunkin kesän kaivauksesta tehdään vasta alkukesällä. Mahdollisuutena on, että jatkamme Ristkankareella tai Ravattulan Ristimäellä – tai voi olla, että siirrymme tutkimaan kokonaan muita alueita, Ruohonen kertoo. Lue lisää 21.3.2018 lehdestä