Kaarina on maailman toiseksi paras kaupunki asua

1
Kaarina on Talouteni.fi-julkaisun mukaan toiseksi paras kaupunki asua Suomessa. Tämä kuva on viime kesältä Kaarinan eteläisimmästä kohdasta.

Kaarina on maailman toiseksi paras kaupunki asua. Tähän päätelmään tuli Talouteni.fi-julkaisu, joka lähti vertailemaan Suomen kaupunkeja World Happiness Report -tutkimuksen innoittamana.

World Happiness Reportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Talouteni.fi laski, että pääkaupungin kehyskunta Espoo on Suomen paras paikka asua ja samalla siis maailman onnellisin kaupunki. Kakkoseksi pääsi varsinaissuomalaisen ison kaupungin kehyskunta Kaarina.

 

Kaarinassa elinajanodote, toisen- ja korkea-asteen koulutaso sekä yleinen tyytyväisyys alueella olivat paremmat kuin muilla kunnilla. Kaarina sai 112 pistettä vertailussa ja jäi vain yhden pisteen päähän Espoosta.
Kaikilla parhaiten pärjänneillä kaupungeilla oli korkea koulutustaso, korkea elinajanodote ja hyvä yleinen tyytyväisyys alueeseen. Espoo sai korkeat pisteet osittain siksi, että alueella asuu paljon korkea-asteen koulutuksen käyneitä. Tulotaso sekä opetus ja kulttuuritoiminnalle määrätyt määrärahat olivat kaupungissa myös suuria.
Kaarinassa oli mielipidekyselyn mukaan vertailun tyytyväisimmät asukkaat ja kaupungissa tehdään vuosittain erittäin vähän rikoksia.
Vertailussa oli mukana 36 suurinta kaupunkia Suomessa. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

 

 

Lue Kaarina-lehden näköispainos täältä

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.